Jalkapallon nelinkertainen miesten maailmanmestari Italia on tehnyt hattutempun. Kolmas perättäinen karsiutuminen MM-kisoista on johtanut saapasmaassa jopa poliittiseen kriisiin.
Vaikka ei olisi kiinnostunut jalkapallosta pätkääkään, mutta tietää jotain Italiasta, tietänee varmasti, miten iso asia jalkapallo Italiassa on. Eikä kyse ole pelkästään urheilusta.
Italian jalkapallossa on sadan vuoden aikana sekoitettu valtavasti urheilua ja politiikkaa. Jännitteet ja Italian alueelliset erot näkyvät Italian pääsarjassa Serie A:ssa.
Italian miesten jalkapallomaajoukkue on ollut Italian kansaa yhdistävä tekijä. Toisin kuin Espanjan maajoukkue, johon Kataloniassa ja Baskimaassa suhtaudutaan nuivastikin, nauttii Italian maajoukkue kannatusta Italian joka kolkassa. Jopa Itävaltaan liittymisestä haaveilevassa Etelä-Tirolissakin.
Tai tarkennetaan vielä. Italian maajoukkueesta tykätään, kun menestystä tulee. Kun menestystä ei tule, ovat maajoukkueen pelaajat ja valmennusjohto valtavan julkisen ruoskinnan kohteena.
Suomen jalkapallomaajoukkue on vuosikymmenten aikana tuottanut valtavasti pettymyksiä. Suomessa asuva italialainen on hämmästellyt jutun kirjoittajalle, miten vähän Suomen media Huuhkajia silti haukkuu.
Italian maajoukkue hävisi 1966 MM-kisoissa Englannissa Pohjois-Korealle ja putosi jatkosta. Kun Italian joukkue palasi kotiin, oli vastassa mätiä tomaatteja pelaajien päälle heittänyt ihmisjoukko.
Moinen ilmiö toistui MM-kisoissa 1974 Italian jäätyä silloinkin alkulohkoon. Tarkennetaan. Valtava pettymys oli, kun Italia ei päässyt maailmassa kahdeksan parhaan joukkoon. MM-kisoissa oli 1966 ja 1974 mukana vain 16 joukkuetta.
50-60 vuotta sitten kukaan tuskin olisi uskonut, että Italia tulisi karsiutumaan MM-kisoista kolmesti peräkkäin, vaikka MM-kisojen joukkuemäärä moninkertaistuisi.
Siinä välissä Italia on menestynytkin. Paolo Rossin maalit johdattivat Italian 1982 MM-kultaan.
Vuonna 2006 Italia voitti MM-kultaa päihitettyään finaalissa Ranskan rangaistuspotkukilpailussa. Ranskan tähtipelaaja Zinedine Zidane puski siinä ottelussa itselleen punaisen kortin, kun Marco Materazzi laukoi suustaan törkyä.
Noita tapahtumia muistellaan Italiassa yhä hartaudella. Viime aikojen limboilun takia vuosien 1982 ja 2006 MM-kultajoukkueet ovat Italiassa entistä myyttisemmässä asemassa. Ja siinä sivussa on muisteltu fasismin aikakauden vuosien 1934 ja 1938 Italian kultajoukkueita, joihin haalittiin vahvistuksia Argentiinasta paluumuuttajastatuksella.
Eikä siitä ole kuin viisi vuotta, kun Italia voitti EM-kultaa. Lontoon Wembleyllä 2021 Italia voitti Englannin EM-kisojen loppuottelussa rankkarikilpailussa.
Miksi vuoden 2021 joukkue menestyi karsiutumisten keskellä? Italiassakaan siihen kysymykseen ei ole löytynyt järjellistä vastausta.
Italian pelaajakehityksessä on ollut ongelmia ja Serie A on menettänyt asemiaan Englannin Valioliigaa tai Espanjan La Ligaan ja Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin verrattuna. Silti Italian maajoukkueen pitäisi olla riittävän tasokas taistelemaan MM-kisoissa ihan kärkisijoista.
Ongelmat ovat varmasti henkisellä puolella. Odotukset ovat korkealla, eikä Italian maajoukkueessa pystytä henkisessä valmennuksessa toimimaan riittävällä tasolla, jotta pelaajat kestäisivät kovan painetilan.
Mielenkiintoinen fakta historiasta on, että Italia on menestynyt parhaiten kovien kriisien jälkeen. Rossi oli ennen 1982 MM-kisoja pitkässä pelikiellossa sopupeliskandaalin takia. Monien mielestä häntä ei olisi pitänyt valita MM-joukkueeseen.
Vuoden 2006 MM-kisojen alla Juventus pudotettiin Serie A:sta sopupeliskandaalin takia. Ja Italia voitti maailmanmestaruuden monien Juventuksen pelaajien vahvistamalla joukkueella.
Vuoden 2021 MM-turnaus pelattiin koronapandemian varjossa. Italian joukkuehengen on kerrottu kohentuneen pelaajien vietettyä aikaa eristyksessä yhdessä.
Kenties Italia tarvitsee järisyttävämmän kriisin voittaakseen EM-kultaa 2028 tai MM-kultaa 2030. Kukaan ei epäile, etteivätkö Italian resurssit riittäisi uuteen mestaruuteen.
Otto Palojärvi
