Lauantain Euroviisuvoittoa pidetään jo Suomelle varmana. Tänään alkavista jääkiekon MM-kilpailuista kotimainen media on myös julistanut liki liikuttavan yksimielisesti Leijonien maailmanmestaruutta jo ennen kuin peliäkään on pelattu.
Mitä enemmän moisia kirjoituksia näkee, sitä enemmän tulee mieleen, että persiilleenhän se lopulta menee. Faktisesti median kirjoituksilla ei ole tietenkään mitään tekemistä sen kanssa, miten kisoissa käy. Kannattaa kuitenkin muistaa vanhat kansanviisaudet itku pitkästä ilosta, pieru tyhjän nauramisesta ja pessimisti ei pety.
Sekin on hyvä kysymys, kestäisikö Suomen kansa kahden viikon sisään Euroviisujen voiton ja MM-kullan? Viisut on voitettu kerran, tasan 20 vuotta sitten, MM-kulta neljästi, 1995, 2011, 2019 ja 2022. 12 kertaa olemme imeskelleet himmeämmän mitalin hien karvastamaa tuppea.
30 vuoden aikajanalla olemme siis juhlineet näiden karkeloiden voittoa yhteensä viidesti, 55 kertaa on petytty. Todennäköisyyslaskelmien mukaan kaksi voittoa lisää kahden viikon sisään ei solahda sukkana sisään. Euroviisuissa vedonlyöntitoimistot antavat Suomelle 38 % voiton todennäköisyyden, kakkoselle Australialle 14 %. Jääkiekossa Kanadan voiton todennäköisyysprosentti on noin 57, Suomen 13. Suomi on siis MM-kiekon Australia.
Jos pakkipari Parkkonen-Lampenius harjaa lauantaina voiton Wienissä, on kiekkoväen syytä olla huolissaan. Ei makeaa mahan täydeltä, ja muita vastaavia kliseitä. Se lienee lähellä, että esimerkiksi parrankasvua kuumeisesti odottelevilla kuoripojilla pelaava Ruotsi ei tule tänä vuonna olemaan mikään uhka, eikä Suomelle monesti kalkkia juottanut USA:kaan ole mukana erityisen vahvalla joukkueella. Kanadan pelko on kuitenkin viisauden alku.
Kaikki on toki mahdollista. Ehkä Alexander Barkov, Joonas Korpisalo, Anton Lundell, Teuvo Teräväinen ja Jesse Puljujärvi loistavat, samoin todennäköisesti kisoihin mukaan hyppäävä Mikael Granlund. NHL-miehiä löytyy selkärepullinen. Lisäksi päävalmentaja Antti Pennanen selvisi hengissä pystypäin median ja kansakunnan grillattua häntä liekinheittimillään pari vuotta. Olympiapronssi oli hänelle valtava sulka lakkiin ja iso helpotus. Sen jälkeen miehen takakireä olemuskin on keventynyt silmin nähden. Myös median ja suuren yleisön silmissä Pennanen on nyt mahdollisuus, ei uhka.
Josko se viides mestaruus kuitenkin tulisi, mitä Macklin Celebrinistä, Sidney Crosbystä, Evan Bouchardista tai Mark Scheifelesta? Hopeakaan ei toki olisi häpeä – ei kummastakaan kansanjuhlasta. Silloin välttäisimme Euroviisujen ja MM-kiekon voittojen luoman ikuisen vapun, kahdet myötähäpeän kyllästämät kankeat torijuhlat sekä niiden aiheuttaman kansakunnan liiallisen positiivisuuden ja luulosairaudet. Suomalainen itsetunto ei yksinkertaisesti kestä kahta suurvoittoa putkeen. Mitä ulkomaalaisetkin meistä silloin ajattelisivat? Totuuden vastaisesti röyhkeän ylimielisinä superihmisinä pitäisivät.
Joten eiköhän sovita jo nyt, että hävitään edes jompikumpi. Mieluiten molemmat.
Lauri Hollo
