Juha Junno kuvattuna Kärppien kotiottelun katsomossa vuonna 2017,
Juha Junno eläköityi Kärppien toimitusjohtajan pestistä vuonna 2017. Nykyisin hän toimii seuran puheenjohtajana. Kuva: All Over Press

Sivuutettiinko urheilujohtaja Kärpissä? Juha Junnon jyrähdys: Hallitus päätti

Roope Määttä |

Kärppien puheenjohtaja antoi poikkeuksellisen haastattelun Kalevalle viikonloppuna. Maanantaina Kärpät tiedotti Ville Mäntymaan potkuista.

Kun oululaisseuran kausi on alittanut seuran tavoitteet monilta osin, mediassa oli jopa syytelty Juha Junnoa piileskelystä. Viikonloppuna hän kyllästyi ja astui esiin.

– Tuntuu, että ihmiset eivät täysin ymmärrä nykyistä rooliani, Junno tilitti Kalevalle ja jatkoi.

– Eihän siitä tulisi mitään, jos tulisin puheenjohtajana kesken kauden kommentoimaan jokaista tappiota ja tappioputkea. Siinä menisi seura sekaisin ja vetäisin maton alta ihmisiltä, jotka pyörittävät Kärppien urheilupuolen operatiivista toimintaa.

Kalevan mukaan eniten Junnon aikaa kuluttavat tällä hetkellä Kärpät 2030-luvulle -strategia sekä konsernin urheilun ulkopuoliset liiketoimet, joita on esimerkiksi tapahtuma- ja ravintola-alalla.

–Toki Kärppien urheilupuolikin on työllistänyt hallitusta tällä kaudella normaalia enemmän, Junno myönsi lehdelle.

Konkretiaa päivässä: Ville Mäntymaan potkuista päätti hallitus

Petri Matikainen korvaa Mäntymaan Kärppien päävalmentajana loppukauden kattavalla sopimuksella. Kärppien tiedotteen perusteella urheilujohtaja Mikko Myllykoski ei ollut mukana päätöksenteossa, vaan sen taustalla oli Junnon johtama seuran hallitus.

– Sunnuntaina hallitus kokoontui ja teki päätöksen vapauttaa Mäntymaa tehtävästään edustuksen päävalmentajana, puheenjohtaja kertoi seuran sivuilla.

Myllykoski totesi kuitenkin myöhemmin olleensa hallituksen kokouksessa neuvonantajana.

– Olin kertomassa omia mielipiteitä ja näkemystäni tilanteesta. Hallitus teki sitten loppupelissä päätöksen. Tämä on tulos, Myllykoski kertoi Ylelle.

Keskiviikkona joukkue pelaa ensimmäistä kertaa Matikaisen komennossa, kun vastassa on karsintapaikalla vain kahden pisteen päässä kärkkyvä JYP. Runkosarjan puitteissa ryhmä pelaa lisäksi kahdesti Tapparaa sekä HIFK:ta vastaan.

Juttua päivitetty kello 17.30. Lisätty Myllykosken kommentti.