TARTTO. Toyota lähtee suurena suosikkina ensi viikolla ajettavaan Suomen MM-ralliin.
Toyota saavutti jälleen huipputuloksen Viron MM-rallista, kun talli otti Etelä-Viron nopeilta sorateiltä kaksoisvoiton. Sami Pajari ajoi uransa ensimmäiseen pääluokan voittoon ja Oliver Solberg täydensi huipputuloksen toisella sijallaan.
Pajari, 24, tekee vakuuttavaa nousua rallin MM-sarjan huipulle. Hän ehti kivuta palkintokorokkeelle jo viisi kertaa tällä kaudella ennen kuin Virosta sitten irtosi uran ensimmäinen voitto.
Toyotan tallipäällikkö Juha Kankkunen oli Pajarin suorituksesta haltioissaan.
– Kyllä Sami ajoi niin puhtaan kilpailun heti ensimmäisestä pätkästä lähtien ja se oli aistittavissa Samin rauhallisuudesta, että kyllä tästä hyvä tulee, Kankkunen kehui Atleetin haastattelussa.
Kankkunen voitti mahtavalla urallaan 23 MM-osakilpailua ja neljä maailmanmestaruutta.
Pajarin voitto Virossa kosketti myös tallipäällikköä.
– Kyllä siinä vähän tippa tuli silmään, kun muisteli omaa ensimmäistä voittoa. Meidän tallin miehistä viime vuonna täällä voitti Oliver ja 2021 Kalle (Rovanperä). Kyllä nämä tallipäällikölle on aina aika herkkiä hetkiä, Kankkunen fiilisteli.
Toyota on hallinnut jälleen suvereenilla tavalla MM-rallikautta. Suomessa Toyota on jälleen ykkössuosikki.
Kankkusen mukaan Toyotalla on mahdollisuus ottaa Keski-Suomen sorateiltä todella upea tulos.
– Se riippuu tietysti myös vähän keliolosuhteista. Meidän miehet lähtee taas keulilla siellä, mutta kyllä tämän perusteella voitolla ajetaan, Kankkunen ennakoi.
– Viime vuonna otimme Suomesta aika historiallinen viitoisvoitto. Se voi olla, että se on vähän vaikeaa nyt, mutta jos kolme meidän miestä on pallilla, niin en ole yhtään yllättynyt, Kankkunen pamautti.
Suomen MM-ralli ajetaan 30. heinäkuuta – 2. elokuuta.
Ville Hirvonen



















