Polvivammasta kärsivä suomalainen ei tarvitse leikkaushoitoa. Montreal Canadiens ja pelaaja halusivat kuitenkin varmuutta ennen kyseisen päätöksen tekemistä.
Kuntoutus kestää seuran kertomaan perustuen kahdesta kolmeen kuukautta. Kanadan yleisradioyhtiön mukaan Patrik Laine ja Canadiens saivat kolme erillistä lääkärinlausuntoa, kunnes päättivät leikkauksen olevan tarpeeton.
– Olimme melko varmoja, että hänen kautensa olisi ohi, sanoo Montrealin general manager Kent Hughes CBC:lle.
Hughes tähdentää, että jäällä tapahtuneen sekä ensimmäisten tutkimusten jälkeen tilanne näytti kaikkea muuta kuin hyvältä.
– Odotimme pahinta.
Montreal-GM on todennut tilanteen selviämisen tuovan helpotusta suomalaiskiekkoilijalle. Laine oli viime kaudella NHL:n ja sen pelaajayhdistyksen tukiohjelmassa, johon hakeutui tammikuun loppupuolella.
Yhteensä suomalainen oli joukkueen päivittäistoiminnasta sivussa noin yhdeksän kuukautta. Riesana paluuseen valmistautuessa oli myös olkapäävamma. Luvan luistella Laine sai vasta elokuun puolella.
– Ei ole helppoa, mitä hän koki viime vuonna, Hughes toteaa jatkaen:
– Hän saapuu tänne, alkaa tuntea olonsa mukavaksi, itsensä joukkueen jäseneksi ja loukkaantuu uudestaan.
Montreal-johtaja sanoo, että Laineen korvaaminen joukkueen ulkopuolelta on haastavaa. Hän mainostaa kuitenkin, että joukkueella on paljon hyviä nuoria pelaajia omasta takaa.