Pelaako Lukon Éric Gélinas pudotuspeleissä?

Roope Määttä |

Neljän parhaan joukkoon runkosarjassa sijoittuneille joukkueille tuli 11 päivää taukoa ennen pudotuspelejä.

Lukon kanssa rahakkaan jatkosopimuksen (lue uutinen) tehnyt Éric Gélinas on ollut sairastuvalla. Puolustaja kuitenkin palasi joukkueen harjoituksiin viime perjantaina.

– Näyttää lupaavalta, sanotaan näin. Ei hyvältä, mutta lupaavalta. Toivottavasti pelataan sellainen kevät, että saadaan herra remmiin mukaan, Lukon päävalmentaja Tomi Lämsä sanoi Satakunnan Kansalle.

Viimeisellä runkosarjakierroksella Lukon kokoonpanosta puuttuivat myös puolustaja Anton Olsson sekä kapteeni Sebastian Repo, jonka tosin pitäisi olla pelikunnossa. Näin ollen Gélinasin lisäksi pelaajia ei juurikaan ole ollut toipilaina.

– Päästään mahdollisesti korjaamaan flunssa- ja loukkaantumistilannetta tauon aikana, Lämsä totesi puoelstaan Atleetille ennen ensimmäisen pudotuspelikierroksen alkua.

Esimerkiksi Ilvekselle tauko tuli tarpeeseen poissaolotilanteen kannalta (lue lisää). HIFK sai jo runkosarjan lopussa pelaajia takaisin erilaisilta sairaslomilta, mutta myös Ville Peltonen näki tauon etuna pelaajatilanteen kannalta (lue lisää).

Lukko-luotsi pohti myös tauon toista puolta.

– Se pelituntuma ja draivi, minkä siellä (ensimmäisellä kierroksella) voittanut nelikko ottaa mukaansa – se on ihan ääretön. Uskon kuitenkin, että ollaan plussan puolella, Lämsä jatkoi.

Runkosarjavoittajalla pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona. Live-tilanteet, otteluparit ja -ohjelma ovat katsottavissa painamalla tästä.