Harva uskaltaa tehdä muutoksia menestyksen keskellä. Paikoilleen pysähtyminen voi kuitenkin tulla huippu-urheilussa kalliiksi. Brasilian miesten jalkapallomaajoukkue on tästä pysäyttävä esimerkki.
Jalkapallon mahtimaa Brasilia on edelleen MM-kisoihin lähdettäessä monen eurooppalaisen papereissa yksi suurimmista ennakkosuosikeista. Brasiliassa luottamus maajoukkueeseen ei kuitenkaan ole lähelläkään entisaikojen tasoa.
Vuonna 1994 MM-kultaa juhlinut Brasilia ylsi finaaliin vuonna 1998 legendaarisen Mario Zagallon johdolla pelattuaan vahvan turnauksen. Vaikka loppuottelusta tuloksena oli kirvelevä 0–3-tappio Ranskalle, kaiken piti silti olla vielä ”hyvin”.
Joukkueen tähdet loistivat kirkkaina neljä vuotta myöhemmin Ronaldon johdolla ja lopulta Seleção juhli MM-kultaa kaadettuaan Saksan loppuottelussa 2–0. Se oli samalla yhden aikakauden päätös, sillä useampi Brasilian avainpelaaja oli nähnyt maajoukkuetasolla parhaat päivänsä.
Huikaisevaan yksilötaitoon, laitapakkien vahvoihin nousuihin ja tehokkaaseen hyökkäykseen perustunut ”sambafutis” oli tuottanut pitkään tulosta, mutta samalla tullut tiensä päähän.
Seuraavissa MM-turnauksissa Brasilia on näyttänyt vain varjolta itsestään.
Euroopan maat sekä Argentiina ovat ajaneet vuosien varrella edelle kollektiivisessa pelaamisessa, eikä Brasilia ole keksinyt keinoa vastata siihen. Syy on lopulta hyvin selkeä. Brasilialla oli vuosikausia käytössään maailman parhaita pelaajia jokaiselle pelipaikalle – sen ei tarvinnut pelata erityisen kollektiivisesti tai hioa jokaista pelillistä nyanssia kuntoon.
Yksilötaito riitti ratkaisemaan tilanteita, jolloin oman pelaamisen rakenteelliset heikkoudet saatiin naamioitua. Romario, Bebeto sekä myöhemmin Ronaldinho ja Ronaldo pitivät huolen siitä, että maalipaikat hyödynnettiin kliinisellä tarkkuudella. Tämä tuotti tulosta, mutta samalla se myös sokaisi viisinkertaisen maailmanmestarin.
Joukkueen pelillinen kehitys pysähtyi vähitellen, kun muualla maailmassa mentiin vauhdilla eteenpäin. Samaan aikaan Brasilia ei ole pystynyt tuottamaan jokaiselle pelipaikalle enää takavuosien kaltaisia nimiä – puutteet nuorten pelaajien pitkäjänteisessä kehittämisessä ovat näkyneet myös uusien tähtien esiinmarssissa.
Maasta löytyy edelleen uskomattoman paljon lahjakkuutta, mutta varsinkin laitapuolustus on tuottanut pitkään ongelmia. Cafu ja Roberto Carlos olivat viimeiset suuret. Maicon ja Marcelo nousivat lähelle edeltäjiään, mutta sen jälkeen taso on pudonnut rajusti. Tämä on vain yksi Brasilian edellisten MM-joukkueiden ongelmista, mutta kenties silmiinpistävin.
Suomalaisen urheilutoimittajan on vaikea perustella näkemyksiään jalkapallohullulle sambamaan väestölle, mutta toistuva teema nousee väistämättä esiin: Brasilia lopetti voittamisen, kun se pysähtyi.
Näkökulma: Antti Makkonen
Brasiliassa asuva jalkapalloon erikoistunut toimittaja
