Maanantai-iltana päättyi yksi suomalaisen jääkiekon menestyneimmistä valmentajaurista täysin yllättäen. Kari Jalosen pesti Tapparassa jäi vain 13 runkosarjaottelun mittaiseksi. Koko kiekkoväki on ihmeissään ratkaisusta, kirjoittaa Anssi Mertaranta.
– Koen, että valmentajaurallani draivi on ollut keskeinen voima, joka on vienyt minua ja tekemistäni eteenpäin. Nyt huomaan, että se on hiipunut ja olen tullut siihen päätökseen, että valmentajaurani on ohi, Kari Jalonen perusteli Tapparan tiedotteessa.
Päätös tuli yllätyksenä myös Tapparan seurajohdolle. Vielä maanantaina kokenut päävalmentaja oli pitänyt harjoitukset normaalisti. Myöhemmin samana päivänä hän marssi GM Janne Vuorisen luo ilmoittamaan päätöksestään.
Jalonen saapui isoin odotuksin Tampereelle täksi kaudeksi. Tapparassa on totuttu menestymään viime vuosina, ja tämän yhtälön piti olla match made in heaven. Jalosen tapana kun on astua taloon ja tuoda mukana kuri, järjestys ja vaatimustaso. Yksinkertainen resepti, joka on tuonut menestystä monesti ja monessa paikassa.
Mutta jotain tapahtui viimeisten kuukausien aikana. 66-vuotias puhkui haastatteluissa intoa vielä ennen kauden alkua ja matkan varrellakin. Mutta johonkin parissa kuukaudessa katosi se draivi, mikä Jalosella oli pestiin tarttuessaan.
Kesäkuussa sosiaalisessa mediassa kiersi Tapparan pukukopista video, jossa päävalmentaja omalla jalosmaisella tyylillään ”haastatteli” pelaajia kesäloman ja harjoittelun suunnitelmista. Vaikka tilanteeseen oli kiedottu huumoria, halusi ”Kojo” todella tietää pelaajien aikeista. Sellainen valmentaja Kari Jalonen on.
Hän vaati itseltään ja muilta ympärillään pedanttisuutta. Jotkut voisivat luonnehtia, että Jalosen joukkueissa ”hihna” oli kireällä. Tässä oli myös iso syy siihen, miksi hän menestyi lähes kaikkialla, missä hän valmensi. Ja lopulta huippu-urheilussa on kyse voittamisesta. Valtaosa pelaajista piti pelaamisesta Jalosen alaisuudessa, ja mikäs on nauttiessa, kun menestystä tulee.
Jääkiekkopiireissä kaikki Jalosta vähänkin tuntevat tietävät, että hän on viimeisiä ihmisiä, joka jättäisi asioita tekemättä tai puolitiehen. Voittaminen vaatii työntekoa, ja siitä ei Jalosen joukkueissa jäänyt koskaan kiinni. Hän vaati ennen kaikkea ensin itseltään ja sitten muilta.
Sitä suuremmalla syyllä voi esittää kysymyksen: miksi?
Elokuun loppupuolella Liigan avaustilaisuudessa Jalonen puhkui vielä tarmoa ja hän alleviivasi, että nimenomaan tuleva superkausi oli isoin motivaattori, kun hän neuvotteli Tapparan kanssa.
Miksi ja miten draivi loppui? Jälkiviisaana joku voi sanoa, että olihan niitä merkkejä nähtävissä. Mutta ainakaan omiin silmiini merkkejä sellaisesta ei ollut. Eikä Tapparan leirissäkään mistään tällaisesta ollut viitteitä.
On totta, että 66-vuotiaan Jalosen olemus on rauhoittunut vuosien aikana. se on inhimillistä. Mutta kun Jalosen tämän kauden puheita kuunteli, niistä välittyi tuttu palo ja kiinnostus lajia kohtaan.
Lopulta kukaan ulkopuolinen ei tiedä kaikkea tapahtunutta, eikä asioiden todellista syytä. Eikä niitä ole syytä määräänsä enempää vatvoa.
Mutta se Kari Jalonen, jonka minä olen oppinut työni kautta tuntemaan, ei tunnu olevan se sama Kari Jalonen, joka nyt ilmoitti jättävänsä leikin kesken.
Ja voihan todella olla, että kilometrit jääkiekon parissa tulivat vain yksinkertaisesti täyteen.
Mutta jos palo oli todellakin loppunut, eikö otollisempi aika lopettaa olisi ollut muutaman viikon päästä, kun maajoukkuetauko alkaa? Silloin joukkue olisi saanut edes hieman enemmän aikaa apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi nousseen Fredrik Norrenan kanssa.
Kari Jalonen on yksi kaikkien aikojen valmentajista Suomessa, ja hänen saavutuksensa hakevat vertaistaan. Hän teki upean uran ensin pelaajana ja sitten valmentajana.
Mutta siitä huolimatta huomaan jääväni kiinni samaan ajatukseen vielä muutama päivä tiedotteen jälkeen: Mikä sai Kari Jalosen draivin hiipumaan?
Siis sen tuntemani Jalosen, jonka sydän sykkii jääkiekolle.
Anssi Mertaranta
