ESPOO. Espoossa tapahtuu jotain poikkeuksellista suomalaisessa urheiluhistoriassa. Bluesin A-nuorten vuoden 2009 SM-kultamitalistit ovat palanneet viisikkona viimein yhteen.
Se, että viisi saman A-nuorten joukkueen pelaajaa päätyy pelaamaan Liigassa, on jo sinällään melko harvinaista. Se, että viisi saman A-nuorten mestarijoukkueen pelaajaa pelaa 18 vuotta myöhemmin yhdessä kasvattajajoukkueensa riveissä, on täysin ainutlaatuista.
Kiekko-Espoossa tuli kuitenkin tilaisuus moiseen, kun Espoon Bluesin vuoden 2009 mestariporukasta Ville ja Jani Lajunen, Jere Sallinen, Matti Järvinen ja Kristian Näkyvä olivat saatavilla. Näin vanhat mestarijuniorit saatiin täksi kaudeksi yhteen. Nostalgista.
Puolustaja Näkyvä nosti tuolloin pokaalia kapteenina, ja Sallinen kantoi varakapteenin A-kirjainta rintamuksessaan. Nyt he ovat jälleen yhdessä Kiekko-Espoon nutussa.
Kaudella 2008–2009 Bluesin A-juniorijoukkueen päävalmentajana toimi Sveitsissä myöhemmin huiman valmennusuran luonut Antti Törmänen. Apuvalmentajana puolestaan toimi edesmennyt espoolainen kiekkolegenda Timo Hirvonen.
– Sillon kausi lähti heti vauhdilla käyntiin ja oli sellainen fiilis, että mentiin voitosta voittoon. Ei tullut hirveästi huonoja hetkiä siihen kauteen ollenkaan. Tuntui vain, että alusta lähti rullaamaan, ja jatkui vain, Bluesin A-nuorten kultajoukkueen kapteeni Näkyvä muistelee kautta 2008–2009 Atleetille.
Bluesin nuorten kauden 2008–2009 kultaviisikosta neljä oli 1990-ikäluokkaa. Vain Lajusen veljeksistä Ville oli kaksi vuotta vanhempi.
– Porukka hitsautui sillä kaudella todella hyvin yhteen. Meillä oli kova halu menestyä, kun Espooseen ei ollut pitkään aikaan pystiä tullut. Se oli aika itsestäänselvyys meille, että meidän pitää saada hoitaa nyt se kotiin, Järvinen kertoo.
Viisi nuorten entistä Suomen mestaria pelaamassa nyt samassa edustusjoukkueessa on uskomaton tarina. Se on hyvin harvinaista ja todennäköisesti ainutkertaista suomalaisessa urheiluhistoriassa.
Viisikko on tehnyt paluumuuttoa Espooseen ripotellen.
Mestis-mestaruuden keväällä 2023 voittanut Kiekko-Espoo sai Liiga-lisenssin vuotta myöhemmin kaudelle 2024–2025.
Palaset loksahtivat kohdilleen ennen superkautta 2026–2027. Sallinen palasi Sveitsin-vuosien jälkeen kotikaupunkiin kapteenina, ja Lajusen veljekset yhdessä Tshekin kaukaloista. Lajusista Ville oli jo mukana paluukaudella, mutta vietti viime kauden Tshekin pääsarjatasolla HC Plzenissä.
Viisikosta Järvinen viettää jo kolmatta Liiga-kautta Kiekko-Espoon paidassa, Näkyvä tuli takaisin Ruotsista vuosi sitten polvivamman myötä rikkonaisen kauden jälkeen.
– Monta kaveria on siitä juniorijoukkueesta jäänyt, ja nyt pelataan monen kanssa samassa joukkueessa uudestaan. Hienoa, että ne kaikki ystävyydet ovat jatkuneet siitä asti tänne, Näkyvä sanoo.
Selkä rikki epävarmana tulevaisuudesta
Viisikon aikuisuuden kynnyksellä olleista kiekkolahjakkuuksista osa pelasi enemmän ja osa vähemmän Bluesin A-nuorten kultajoukkueessa tuolla kaudella.
Kööristä vanhin, vuoden 1988-ikäluokan Ville Lajunen, oli tuolloin jo lyönyt jalan oven väliin miesten liigajoukkueessa ja oli pääosin mukana vain pudotuspeleissä. Pikkuveli Jani pelasi puolet kaudesta miehissä.
– Muistan ensimmäisen pelin (Liigassa), kun pelasimme Jeren (Sallisen) ja Blomqvistin Samin kanssa samassa kentässä. Sitten olin muutaman kerran 13. hyökkääjänä vähän siinä välissä, nuorempi Lajunen raottaa.
Kaikilla elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Varakapteeni Sallisen selästä löytyi syksyllä rasitusmurtumia, joista seurasi teini-ikäiselle pojalle pitkä kuntoutus.
Vain yhdeksän ottelua mestaruuskaudella pelanneelle Salliselle loukkaantuminen tuli katalaan paikkaan. Vuotta aiemmin oli otettu ensiaskeleet Liiga-kaukalossa.
Kun muut hioivat taitojaan kaukalossa, Sallinen polki pääasiassa kuntopyörää.
– Törmäsen Antilla oli omia NHL-ajan pyöräsettejä, mitä sai sitten polkea.
– Muistan sen olleen todella raskasta. Totta kai myös lääkärin diagnoosit olivat sellaisia, että pystyykö pelaamaan ja kannattaako pelata. Miten selkä saadaan kuntoon? Olihan sitä vaikea katsoa, mutta äijät vetivät niin hienosti, että sellaisena fanipoikana siinä mentiin mukana. Jään ulkopuolella treenasin kovaa, Sallinen muistelee.
Puhelin pirisi juuri oikeaan aikaan
Myös Näkyvä pelasi ensimmäiset liigapelinsä nuorten mestaruuskaudella. Tarina debyytistä on unohtumaton.
Elettiin syksyn 2008 marraskuuta, ja Näkyvällä oli lukiossa koeviikko meneillään. Aamun koe ei tuntunut menneen nappiin, ja sitten tapahtui jotain, mitä Bluesin A-nuorten kapteeni ei osannut odottaa.
– Tuli puhelu, että hei, tänään sinun pitää lähteä Poriin pelaamaan ensimmäinen liigapeli. Tai pääset mukaan sinne, ja katsotaan, tuleeko peliaikaa.
Porin-reissu päättyi lopulta paremmin kuin hyvin. Blues takoi vieraissa taululle 7–0-lukemat ja tyrmäsi isäntänsä.
Puhelinsoiton jälkeen Näkyvä unohti koulumurheet nopeasti.
– Ajatukset kääntyivät aika nopeasti siten, että ihan sama, yksi huonosti mennyt koe nyt sinne tänne. Nousi aikamoinen into heti, että tänään mennään sitten tekemään jotain muuta kivaa.
Joukosta Järvinen sai odottaa ensimmäisiä miesten pelejään aina kaudelle 2010–2011 saakka. Ne eivät tapahtuneet Bluesin liigajoukkueessa, vaan lainalla Vaasan Sportissa Mestiksessä.
Mukavana yksityiskohtana Järvistä luotsasi Sportissa Espoon juniorivuosilta tuttu Antti Törmänen. Parivaljakko pääsi keväällä yhdessä juhlimaan Mestiksen mestaruutta.
Sport pääsi vielä taistelemaan Liiga-paikasta paras seitsemästä -karsintasarjassa Ilvestä vastaan, mutta tamperelaiset säilyttivät paikkansa pääsarjatasolla otteluvoitoin 4–1. Kauden päätyttyä Järvinen palasi Espooseen seuraamaan Bluesin SM-finaaleita, joissa HIFK kruunattiin lopulta Suomen mestariksi keväällä 2011.
– Vaasan kiekkokulttuurissa oli silloin hienoa, että siellä oli kovat tavoitteet ja haaveet korkealla. Kaupunki eli sitä hommaa silloin, Järvinen muistelee lämmöllä.
Järvinen teki myös A-junioreiden mestaruuden jälkeen poikkeuksellisen päätöksen. Hyökkääjä päätyi vuodeksi Yhdysvaltoihin Alabama-Huntsvillen yliopistojoukkueeseen.
Vuosi rapakon takana auttoi Järvistä itsenäistymään toisella puolella maapalloa. Tukiverkko koululta oli niin opiskelun kuin valmennuksen osalta suunniteltu, ja asuminen joukkueen kanssa auttoi Espoon poikaa sopeutumaan.
Liigassa Järvinen pääsi ottamaan ensiaskeleensa vasta Bluesissa kaudella 2011–2012 palattuaan Vaasasta. Hän kokee olleensa vielä tuolloin fyysisessä kehityksessä vaiheessa, ja loukkaantumisetkin olivat läpimurron tiellä.
Kolmen vajaan Liiga-kauden jälkeen Järvisen tie vei hakemaan vauhtia Lappeenrannasta SaiPasta.
– Oli tietenkin kunnia-asia päästä täällä kotona pelaamaan. Nautin siitä, mutta ei se uraani hirveästi siinä vaiheessa vienyt eteenpäin. Oli hyvä lähteä hakemaan hieman uutta starttia muualta.
Kuudennen jäsenen kädenjälki näkyy Kiekko-Espoossa
Viisikolla on myös kuudes jäsen, josta ei tullut jääkiekkoammattilaista. Hänen kädenjälkensä Kiekko-Espoon uudessa tulemisessa on kuitenkin ollut merkittävä.
Kyse on Kiekko-Espoon markkinointi- ja viestintäpäälliköstä Oscar Visasta. Hänet pestattiin tehtävään ennen Liigan paluukautta 2024–2025.
Espoon Palloseuran kasvatti Visa, 37, pelasi maalivahtina Bluesissa A-juniori-ikään saakka. Viimeiseksi otteluksi jäi yksi peli juuri kauden 2008–2009 mestaruusjoukkueessa.
Lähes koko viisikko muistaa ”Oden” juniori-iässä pukukopin väriläiskänä.
– Sitähän on sanottu, että hän on kaikkien aikojen paras kolmosveskari, mitä A-junioreissa on ikinä ollut. Ihan huikea tyyppi ja hyvä ystävä nuoresta asti, Sallinen veistelee.
– Hän on aina ollut tällainen viihdyttäjäpersoona. Juttua riittää ja huumoria. Hän oli tärkeä hahmo, vaikka ei pelannut paljon, Järvinen lisää.
Visan kanssa samaan aikaan Kiekko-Espoossa aloittanut Järvinen on seurannut entisen pelikaverinsa edesottamuksia markkinointi- ja viestintäpäällikön roolissa antaumuksella. Tuoreimpana lisäyksenä Espoon kiekkoperheeseen tänä syksynä liittyi suomalaisen lastenkirjailija suuruuden Mauri Kunnaksen suunnittelema Väinö-maskotti.
– Kyllä hänen (Visan) kädenjälkensä näkyy siinä, miltä meidän seura nyt näyttää, Järvinen toteaa.
Viisikon ympyrä sulkeutuu Espoossa
Viisikko lähti nuorena maailmalle ja ympyrä on nyt sulkeutunut Espoossa. Liki 18 vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon.
Sallinen on kaksinkertainen maailmanmestari, ja Jani Lajunen pääsi kokemaan Leijonissa kevään 2011 MM-kultahuuman Bluesin Liiga-finaalien jatkoksi.
Lajusista Ville keräsi 2010-luvun aikana kokemusta ulkomailla KHL-Jokereista aina Kiinaan Kunluniin. Näkyvä puolestaan pelasi yhdeksän SHL-kautta Ruotsissa ja voitti CHL:n Luulajassa vuonna 2015.
Järvinenkin pääsi kokemaan Keski-Euroopan kiekkohurmosta Sveitsissä, Saksassa ja Tshekeissä.
Espoosta vielä vuodeksi ulkomaille viime kaudella kaikonnut Ville Lajunen sai uutta virtaa palata Espooseen käväistyään Tshekin kaukaloissa Plzenissä.
– Espoossa oli varmaan eri intressit ja toisaalta oli hyväkin olla vuosi taas poissa. Näki vähän uutta ja muuta. Pystyi olemaan jossakin muualla, missä pystyi keskittymään vain itseensä, vanhempi Lajunen tuumaa.
Jo lapsena junioripolulla rakennetut ystävyyssuhteet ovat säilyneet tähän päivään saakka, vaikka urat ovat vieneet viisikkoa eri puolille maailmaa.
– Olemme ihan lapsuuden kavereita ja pääsemme pelaamaan maailman hienointa lajia yhdessä, kapteeni Sallinen hehkuttaa.
Viisikko on nyt takaisin yhdessä ja onnellinen.
Matti Järvisen sanoilla:
– Kyllä jokainen päivä on nautinto.
Joni Ahokas
