Helsingissä nähdä joulukuussa todennäköisesti kaikkien aikojen vapaaottelupari Suomen historiassa. Combatcastin asiantuntijat Abdi Khalif ja Niko Korventaus uskovat, että näin tapahtuu.
Suomen suurin vapaaottelupromootio Ice Cage järjestää historiansa yhdeksännen otteluillan joulukuun 19. päivä Helsingin Veikkaus-areenalla. Tapahtuman pääotteluksi julkistettiin kahden nousevan huippunimen eli Omar Tugarevin ja Niko Aikosen välinen kamppailu.
Tugarev ja Aikonen taistelevat promootion kevyen sarjan mestaruusvyöstä. Molemmat suomalaisottelijat ovat urallaan kovassa nousukiidossa.
Tugarev, 25, on voittanut ammattilaisena 12 ottelustaan 11 ja hävinnyt vain yhden. Aikonen, 29, on poistunut 14 ammattilaisottelustaan 11 kertaa voittajana.
Combatcast-ohjelman juontajat kamppailu-urheilijat Abdi Khalif ja Niko Korventaus lataavat joulukuun jättiottelulle korkeat odotukset.
– Suomessa ei ole ikinä ollut näin kovatasoista vapaaottelumatsia. Kaksi omilla urillaan hyvissä vaiheissa olevaa ottelijaa haistelemassa vähän UFC-ovea, Korventaus ennakoi ohjelmassa.
Khalif kuvailee Tugarevia ja Aikosta kokonaisvaltaisiksi ottelijoiksi, joilla molemmilla on kuitenkin omat henkilökohtaiset vahvuutensa. Siinä missä Aikonen loistaa pystyottelussa, Tugarev pyrkii viemään vastustajansa mattopainiin.
– Joko tästä tulee legendaarinen pysty-mattomatsi tai sitten hyvää kokonaisvaltaista vapaaottelua. Käydään sotaa vähän maassa, ylhäällä ja vähän lähitilanteita, Khalif arvioi.
Voittajalle UFC-ovi auki?
Tugarev tyrmäsi edellisessä Ice Cage 8 -tapahtumassa Costa Rican Fabian Mirandan toisessa erässä. Kolmen ottelun voittoputkessa oleva ottelija koki toistaiseksi ainoan ammattilaistappionsa Cage Warriors -tapahtumassa Jamaikan Omiel Brownia vastaan viime vuoden marraskuussa.
Seitsemän ottelun voittoputkessa kiitävä Aikonen on puolestaan Pohjois-Euroopan ranking-listalla toisena.
Suomen tämän hetken ainoa UFC-ottelija Abdul Hussein kamppaili myös aiemmin Ice Cagessa. Veikkaus Arenan illan voittaja voi olla lähellä seuraavaa diiliä.
– Minulla on kutina, että jos Omar voittaisi, niin hän olisi todella lähellä UFC:tä. Tugarev on ottanut fiksuja otteluja, tai Aikosta fiksumpia, niin uskon hänen mahdollisuutensa UFC:hen olevan pari porrasta korkeammat, Korventaus kertoi mielipiteensä.
Khalif on juontajaparinsa kanssa hieman eri linjoilla. Hän näkisi Aikosen voiton itseään nuoremmasta Tugarevista suurena näyteikkunana ottaa askel eteenpäin.
Khalif kuitenkin allekirjoittaa Tugarevin olevan vain askelien päässä UFC-sopimuksesta.
– Pari fiksua liikettä, vähän onnea ja oikeita suhteita siihen tarvitsee. Sitten hän on missä hänen kuuluukin olla.

















