Video: Sportivo TV

SM-liigassa nähtiin yksi kaikkien aikojen romahduksista – Tony Salmelainen nimesi syylliset

Ville Hirvonen |

KooKoo on romahtanut tällä kaudella pahemman kerran jääkiekon SM-liigassa. Viime kauden sensaatiojoukkue pelaa loppukauden ajan sarjapaikastaan. Atleetin jääkiekkoasiantuntija Tony Salmelainen nostaa esille kouvolalaisten epäonnistumisen syitä.

KooKoo yllätti viime kaudella kaikki ja saavutti SM-hopeaa.

Suomen mestaruus oli lähellä. KooKoo taipui Tapparalle vasta seitsemännessä ja ratkaisevassa finaalissa.

Jouko Myrrä valittiin viime kaudella SM-liigan parhaaksi valmentajaksi. Myrrä oli viime keväänä ylistetty hahmo.

Kevään ja kesän aikana KooKoo menetti useampia viime kauden hopeajoukkueen avainpelaajiaan. Kapteeni ja joukkueen henkinen johtaja Otto Paajanen siirtyi Turun Palloseuraan.

Pahimmat iskut KooKoolle osuivat puolustukseen. Joukkueen takalinjoilta poistuivat HIFK:hon siirtynyt Jesper Ahlroth, Kärppiin palannut Kalle Loponen sekä Ruotsiin lähtenyt Jimi Suomi.

Puolustukseen KooKoo sai paikkaajakseen oikeastaan vain Arttu Pellin. Hän on laadukas puolustaja, mutta ei ole pystynyt yksin paikkaamaan lähtijöiden jättämää aukkoa.

Kuluva kausi on sujunut Kouvolassa kovin erilaisissa merkeissä kuin viime kausi. Joukkue on maannut koko syyskauden sarjajumbona. Viime kevään palvottu sankari Myrrä on saanut jo potkut ja KooKoon sarjapaikkaa pelastamaan haalittiin kokenut päävalmentaja Kai Suikkanen.

Suikkasen alaisuudessa KooKoon pistekeskiarvo on noussut ja pelaaminen parantanut, mutta nykyinen parannus ei tule riittämään joukkueelle sarjapaikan säilyttämiseen. Ei sitten millään matematiikalla.

– KooKoon romahdus on ollut yksi alkukauden suurimmista pettymyksistä. Joukkue oli viime kaudella yhden voiton päässä mestaruudesta, mutta nyt se taistelee aivan eri asioista, Atleetin jääkiekkoasiantuntija Tony Salmelainen sanoo.

– Joukkueenrakennuksessa on mielestäni epäonnistuttu pahasti. Puolustuksesta lähti valtavasti pisteitä ja kiekollista osaamista, eikä menetyksiä ole pystytty korvaamaan riittävän hyvin.

Arttu Pelli, KooKoo
Arttu Pelli on joutunut paikkaamaan valtavaa aukkoa KooKoon puolustuksessa tällä kaudella. Kuva: All Over Press

Pelkkiä menettyjä tehopisteitä ei kannata tuijottaa

Suomen, Ahlrothin sekä Paajasen myötä KooKoosta lähti paljon tulivoimaa, mutta myös johtajuutta. Paajasen jättämää tyhjiötä pukukoppiin ei ole pystytty paikkaamaan.

– Kyse ei ole pelkästään menetetyistä tehopisteistä. Puolustuksesta katosi paljon kykyä edistää peliä ja rakentaa hyökkäyksiä. Myös Paajasen kaltainen kokenut johtaja jätti joukkueeseen valtavan aukon, Salmelainen sanoo.

Kouvolassa tunnuttiin ajattelevan, että viime kauden sensaatio pystytään toistamaan sormia napsauttamalla. Tai sitten joukkueeseen ei vain onnistuttu houkuttelemaan tarpeeksi laadukkaita vahvistuksia. Vaikka peli oli täysin lukossa, KooKoo ei tehnyt pelaajahankintoja ennen kuin lokakuun lopulla. Viime viikolla joukkueeseen liittyivät viime kaudella Jukureissa pelannut hyökkääjä Alexander Ruuttu sekä puolustaja Devante Stephens itävaltalaisesta EC Salzburgista.

Salmelaisen mukaan syyttävä sormi osoittaa joka tapauksessa seurajohdon suuntaan.

– On vaikea ymmärtää, miksi seurassa uskottiin nykyisen materiaalin riittävän, kun monet muut joukkueet vahvistuivat. Nyt puutteita joudutaan paikkaamaan kesken kauden, jolloin sopivien pelaajien löytäminen on huomattavasti vaikeampaa, Salmelainen muistuttaa.

Ville Hirvonen