Päivän veto: luokkaeroja Ranskassa

Positiossa |

Positiossa-ammattivedonlyöjien Päivän veto siirtyy Pariisiin, jossa markkina hinnoittelee viime viikkojen otteita liian voimakkaasti kertoimiin.

Jan-Lennard Struff on pelannut viime viikot mahdollisesti uransa parasta tennistä. Brysselissä hän eteni finaaliin, Baselissa hän kaatoi Novak Djokovicin 6–7, 7–5, 7–6 ja voitti serbin ensimmäistä kertaa yhdeksästä yrityksestä. Samalla viikolla hän piti syöttönsä 28 pelissä 28:sta. Pariisissa on tullut kaksi voittoa lisää. Peli on ollut yksinkertaista ja tehokasta: iso syöttö, kova kämmen ja hyökkäys verkolle heti, kun pallo nousee.

Struff on kiistatta ollut hyvä, mutta menestysputki on kuitenkin myös syy pelata häntä vastaan. Struff on pelannut 20. lokakuuta alkaen yksitoista ottelua kuudessatoista päivässä. Brysselissä niitä kertyi viisi, Baselissa neljä ja Pariisissa tähän mennessä kaksi. Viisi näistä kesti yli kaksi tuntia. Mies täytti helmikuussa 36 vuotta, ja hänen pelityylinsä perustuu räjähtävään liikkeeseen eteenpäin.

Väsymyksen merkit ovat jo ilmassa. Baselin välierässä Jiri Lehecka nousi ottelupallon takaa voittoon, ja ottelun aikana Struff venytteli oikeaa kättään. Keskiviikkona Pariisissa Thiago Agustin Tirantea vastaan meni kaksi tuntia ja 22 minuuttia, ja avauserä karkasi tiebreakissa.

Casper Ruudin viikko on ollut päinvastainen. Juan Manuel Cerundolo kaatui tunnissa 6–3, 6–2, ja tiistaina norjalainen otti revanssin Shanghain tappiosta voittamalla Rafael Jodarin 6–3, 6–4. Siinä ottelussa Ruud voitti 82 prosenttia pisteistä kakkossyöttöllään ja otti verkolta yhdeksän pistettä kahdestatoista. Kyseessä oli hänen neljäs voittonsa top 10 -pelaajasta tällä kaudella. Ruud on myös muuttanut pelitapaansa sisäkentälle sopivaksi: sisällä on kuulemma hyökättävä niin paljon kuin pystyy ja hyväksyttävä, että virheitä tulee enemmän. Struffia vastaan se lienee oikea resepti. Kun palautuspeleissä syntyy painetta, saksalaisen on otettava vielä enemmän riskiä.

Ruud on perustasoltaan viime vuodet ollut niin paljon parempi kuin Struff, että ilman Struffin viime aikojen otteita norjalainen voittaisi tämän useammin kuin kolme kertaa neljästä. Nyt kertoimet indikoivat että Ruud ei voita edes kahta kolmesta ottelusta. Tämä tuntuu ylireagoinnilta viime aikojen otteisiin, varsinkin kun väsymyksen on pikku hiljaa pakko kumuloitua Struffilla. Ruudin perustaso eli luokka on vaan niin hyvä, että alle 70% ei arviomme taivu.

Ottelu: Jan-Lennard Struff – Casper Ruud, ATP Pariisi, 5.11.2026 noin 21:30

Vihje: Ruud, kerroin 1,50. Arviomme Ruudin voitolle on 70 prosenttia ja kerroinraja 1,43.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA