Jalkapallon Kansojen liiga päättyi Huuhkajien osalta sunnuntaina, kun San Marino jäi jalkoihin jääkiekkolukemin 7–2.
Vartti ennen loppua San Marino kavensi pelin lukemiin 6–2. Joukkue ja etenkin vaihtopenkki päävalmentaja Roberto Cevolin johdolla tuuletti maalia melkein kuin maailmanmestaruutta. Se on hyvä muistutus siitä, mistä urheilussa on kysymys.
San Marino on koko 36-vuotisen maajoukkuehistoriansa aikana pystynyt tekemään kaksi maalia vain kolme kertaa. Ensin vuonna 2003 Liechtensteinin vieraana harjoitusottelussa, sitten heti perään 2024 samaa vastustajaa vastaan Kansojen liigassa. Ei siis ihme, että kaksi maalia Suomea vastaan maistui.
Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun sama San Marinon pelaaja teki kaksi maalia. Huuhkajia vastaan kahdesti onnistui Nicola Nanni.
San Marino on pelannut historiassaan 230 virallista A-maaottelua, joista se on voittanut kolme. Turpiin on tullut 211 kertaa, maaliero on 44–900. Siinä konteksti, jossa maalin tuulettaminen näyttäytyy oikeassa valossa.

Mikä kenellekin riittää?
Tästä voidaan hyvin vetää yhtäläisyysmerkit yksilölajeihin ja vaikkapa yleisurheiluun. Suomen historia on lajissa niin kova, että vain arvokisamitalisteja tunnutaan suuren yleisön joukoista arvostavan. Joskus ei heitäkään, jos ei ole voittanut kultamitalia.
Sama pätee varmasti moneen muuhunkin lajiin.
Etenkin nettikeskusteluissa törmää usein väittämään, että arvokisoihin päässyt urheilija, joka ei siellä menesty, on turisti. Olemme niin menestyksen kyllästämiä ja kyynisiä, ettei mikään riitä.
Pistesijoilla ei ole merkitystä, vaikka kyseinen urheilija on maailman kahdeksan parhaan joukossa omassa lajissaan. Siis maailman kahdeksan parhaan joukossa.
Ne, jotka eivät pääse arvokisoihin, lytätään harrastelijoiksi.
Jollekin riittää se, että pelaa Veikkausliigassa, toiselle piisaa kolmosdivisioona. Se ei poista urheilua eikä tosissaan yrittämistä.
Kuten ei sekään, että jonkun rahkeet riittävät piirinmestaruuskilpailuihin, jonkun muun ehkä nipin napin kansallisiin mestaruuskilpailuihin, mutta ei siellä menestymiseen. Absoluuttinen huippu-urheilu on eri asia, vaikka edellä mainituillekin tasoille päästäkseen saa tehdä valtavasti töitä.
Onko juoksu helppoa?
Olen törmännyt 25-vuotisella valmentajaurallani lukuisiin ihmisiin, jotka ovat täysi-ikäisinä halunneet tulla kokeilemaan, olisiko heistä juoksijoiksi. Laji voi näyttää helpolta, mutta totuus on lävähtänyt pian vasten kasvoja.
Aikuisen miehen into loppuu nopeasti, kun huomaa, ettei pysy harjoituksissa pari vuotta treenanneiden teinityttöjen tahdissa.
Sellainen antaa ainakin perspektiiviä ymmärtää, kuinka kovaa touhua urheileminen on ihan matalimmallakin kilpatasolla. Ja juuri siksi San Marinon vaihtopenkillä saakin tuulettaa 6–2-kavennusta.
Näkökulma: Lauri Hollo























