3000 metrin estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen on joutunut jälleen sivuun tositoimista.
Suomalaisjuoksija kertoi SUL:n haastattelussa, että nilkasta löytyi magneettitutkimuksessa veneluun rasitusmurtuman esiaste.
– Toukokuisen kaatumisen jälkeen kolotuksia oli monessa paikassa, mutta käden murtuma oli niistä pahin. Kaatumisen jälkeen oikea nilkka tuntui jähmeältä. Viime viikolla kilpailuvauhtisen esteharjoituksen jälkeen tunne vahvistui ja varmuuden vuoksi nilkka kuvattiin.
– Se (rasitusmurtuma) tuli todella ikävänä yllätyksenä. Valitettavasti kilpailukauden aloitusta joudutaan siis vielä odottamaan. Se mennee sinne elokuun alkupuolelle, Raitanen kertoi.
Suomalaisjuoksija ei ole kilpaillut tällä kaudella vielä kertaakaan. Viime kaudella Raitanen juoksi 3000 metrin esteet parhaimmillaan aikaan 8:19.50. Miehen ennätys 8:16.57 on vuodelta 2020.