Joel Pohjanpalo on edustanut Palermoa vajaan vuoden ajan jätettyään Venezian tammikuussa. Kuva: All Over Press

Joel Pohjanpalo kehui Kymppipaikalle HJK:n poikkeuksellista vetoa: “Tämä voi olla uuden alku”

Joni Ahokas |

Joel Pohjanpalo uskoo HJK:n valmentajavalinnan voivan olla uuden alku Veikkausliigassa.

Joel Pohjanpalo on ilahtunut HJK:n valmentajanvalinnasta. Huuhkajien tähtihyökkääjä uskoo Joonas Rantasen olevan oikea mies kasvattajaseuralleen.

Rantanen, 37, palasi HJK:hon Ilveksestä kolmen vuoden mittaisella sopimuksella. Yllätyssiirto vahvistettiin viime viikon sunnuntaina.

HJK maksoi Rantasesta korvauksen Ilvekselle. Helsinkiläistaustainen valmentaja työskenteli aiemmin Klubissa 04:n ja naisten joukkueen päävalmentajana sekä edustusjoukkueessa apuluotsina.

Rantanen johti Ilveksen kahden vuoden aikana kahteen mitalisijaan.

HJK sijoittui kaudella 2025 viidenneksi ja saavutti europaikan vain Suomen Cupin voiton ansiosta. KuPS on vienyt mestaruuden kahdella peräkkäisellä kaudella.

– Oli Klubilta täysin oikea idea näyttää esimerkkiä suomalaiselle futikselle. Samalla he tietysti antoivat viestin siitä, että jos HJK jotain haluaa, sen he myös saavat. Oikea peliliike, jolla saatiin ainakin osittain haudattua viime kauden pettymys. Rantanen on oma kasvatti ja menestynyt valmentajana, Pohjanpalo kehui Kymppipaikan haastattelussa.

Pohjanpalo, 31, edusti itse HJK:ta Veikkausliigassa 1,5 vuotta ennen lainasiirtoaan Saksan Bundesliigaan Bayer Leverkuseniin syyskuussa 2013. Ikäluokkansa huippulahjakkuus nousi edustusryhmään Klubi 04:stä kaudelle 2012.

Pohjanpalo pelaa nykyisin Italian Serie B -tasolla Palermon riveissä. Hyökkääjä uskoo Rantasen siirron HJK:hon voivan myös mullistaa Veikkausliigan valmentajamarkkinoita tulevaisuudessa.

– Tämä voi myös olla uuden alku suomalaiseen jalkapalloon – valmentajia pestataan muualle kesken sopimuskauden ja raha liikkuu. Se on kuitenkin normaalia Keski-Euroopan jalkapallossa, että pelaajia kaupataan ja myös valmentajia.

– Esimerkiksi Venezian aikanani valmentaja kaupattiin ja pelaajakaupoista kesken sopimuksen minulla on tietysti omiakin kokemuksia. Kaupankäynti on täällä arkipäivää, toivottavasti pian Suomessakin, jotta rahaa saadaan kiertämään kotimaassa

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA