Williamsin F1-talli on nimittänyt tulevan kauden varakuskikseen Luke Browningin.
Browning ajoi viime kaudella F2-luokassa sijoittuen MM-sarjassa neljänneksi. Hän ajoi yhden voiton sekä yhdeksän kertaa palkintopallille.
Brittikuski on ollut osana Williamsin akatemiatallia vuodesta 2023 saakka. Vuonna 2024 hän sijoittui F3-luokassa kolmanneksi.
Hänellä on jo tuntumaa F1-autosta osallistuttuaan kolmasti kisoja ennen ajettaviin vapaisiin harjoituksiin. Browning on testannut myös Williamsin vanhoja kisa-autoja.
Varakuskin tehtävien lisäksi Browning ajaa tällä kaudella Japanin Super Formula -sarjaa. Samassa sarjassa ajaa myös Kalle Rovanperä.





































