PORI. Jääpallo on ehkä viimeinen laji, johon tulisi liittäneeksi minkäänlaista luksusta tai glamouria. Suomen naisten jääpallomaajoukkueen kapteeni Emma Janhunen pääsi kuitenkin jo 15-vuotiaana maistamaan sellaista urheilijan elämän luksusta, että harva kokee vastaavaa koko urallaan.
Vajaat kymmenen vuotta sitten Ruotsin naisten Elitserienissä pelannut Tukholman AIK oli ajautunut pelaajapulaan. Ratkaisu ongelmaan oli jokseenkin omintakeinen.
– Sieltä otettiin yhteyttä Suomeen ja kysyttiin, voitaisiinko täältä lähettää noin kymmenen pelaajaa heidän peleihinsä. Meidät lennätettiin suunnilleen joka toinen viikonloppu Ruotsiin, pelasimme siellä pari peliä ja tulimme takaisin, nyt 24-vuotias Janhunen kertoo.
Tämä oli seuralta suuri taloudellinen satsaus.
– Diili oli sellainen, että kaikki maksettiin siitä hetkestä, kun lähdimme kotiovelta siihen asti, kun olimme takaisin kotona. Emme me muuten olisi lähteneet siihen mukaan, Janhunen paljastaa.
Tuon kauden aikana Janhunen huomasi, miten iso laji jääpallo on Ruotsissa ja että lajia voisi pelata Ruotsissa tosissaan.
17-vuotiaana Janhunen muutti Ruotsiin Sandvikenin jääpallolukioon ja pelasi Elitserienissä. Lukion jälkeen hän muutti vuodeksi Vetlandaan poikaystävänsä luokse.
– Siellä oli vähän heikompi joukkue, eivätkä olosuhteet olleet kovin hyvät kehittymiseen. Sanoin, että tämä on yhden vuoden juttu.
Vetlandan-kauden jälkeen Janhunen muutti Västeräsiin, jossa hän pelaa nyt neljättä kauttaan. Viime kauden päätteeksi Janhunen ja Västerås pääsivät juhlimaan Ruotsin mestaruutta.
– Olen jo mennyt laskuissa sekaisin. Olisiko tämä kahdeksas vuosi Ruotsissa. Monta vuotta on mennyt, ja siksi tämä suomen kielikin alkaa valitettavasti vähän hiipua pois, Janhunen sanoo.
Hiipumisesta ei voi puhua, mutta jännä ruotsalainen aksentti porvoolaislähtöisen Janhusen puheeseen totta tosiaan on tarttunut.
Jääpallon pelaamisen hän muistelee aloittaneensa 8–9-vuotiaana.
– Iskä laittoi luistimet jalkaan. Pienestä pitäen on luisteltu paljon.
Puoliammattimaista eliittiurheilua
Janhusen mukaan Ruotsissa naiset pystyvät pelaamaan jääpalloa puoliammattimaisesti. Tai siis: urheileminen on puoliammattimaista, mutta toimeentulo pitää hankkia muualta.
– Aiemmin olin Västeråsissa töissä suomenkielisessä päiväkodissa. Sitä työtä pystyi tekemään pelaamisen ohessa, koska meille eivät sovi ilta- ja viikonlopputyöt.
Tällä hetkellä Janhunen opiskelee vakuutusasiantuntijaksi.
– Sataprosenttista työpäivää pitää tehdä. Pelaajat ovat puoliammattilaisia, mutta pelaamisesta saa vain pientä palkkiota, voisi sanoa apurahaa, hän kuvailee.
– Urheilu on ihan eliittitasoa. Meillä on neljät treenit viikossa, siihen päälle oheisharjoitukset ja pelit. Kyllä siihen aikaa menee.
Se on selvää, että jääpalloa pelaamalla pankkitilin saldo ei pääse vyörymään yli äyräiden Ruotsissakaan. Mutta se ei olekaan kenellekään syy pelata jääpalloa.
– Tämä on sitä, mitä olen aina rakastanut. Kokeilin jääkiekkoakin, mutta jääpallossa vapaus saada luistella näin paljon on ihanaa. Ja taktinen pelaaminen. Näyttää niin hienolta, kun pääsee hienoihin ja helppoihin hyökkäyksiin, Janhunen kuvailee.
– Tosin täällä ei valitettavasti päästy.
Hän tarkoittaa Suomen maajoukkuetta, joka hävisi MM-kisojen kaikki viisi otteluaan tekemättä maaliakaan. Maaliero oli murheellinen 0–28.
Sunnuntaiaamun pronssiottelussa Yhdysvallat oli parempi maalein 3–0. Suomi jäi neljän joukkueen turnauksessa viimeiseksi.
Ilkeä kisasaldokaan ei hyydyttänyt Janhusen hymyä.
– Rakkaus lajiin on se asia, se tuli, mikä pitää meidät pystyssä. Tämä on hauskaa, ja kun koko ajan kehittyy, se saa ainakin minut jatkamaan.
Harri Pirinen
