Lionel Messi saattaa tehdä paluun Euroopan kentille. Argentiinalaistähti haluaa saada parhaan mahdollisen valmistautumisen tuleviin MM-kisoihin.
Arvostettu turkkilainen jalkapalloasiantuntija Levent Tuzeman väittää, että Messin ja turkkilaisjätti Galatasaray’n välillä olisi käyty alustavia neuvotteluja. Messi teki hiljattain Inter Miamin kanssa vuoden 2028 loppuun asti ulottuvan jatkosopimuksen, mutta olisi valmis siirtymään Turkkiin pätkäsopimuksella.
Tuzemanin mukaan kyseessä olisi neljän kuukauden mittainen sopimus, jonka aikana Messi hioisi kuntoaan kesän MM-kisoja silmällä pitäen.
– Seurajohto vahvisti sen myös. He halusivat järjestää Lionel Messin Galatasaray’hin USA:sta. Messin mukaan MLS:ssä pelitahti on liian raskas hänelle eikä hän halua mennä MM-kisoihin loukkaantuneena, Tuzeman kertoi.
Sopimuksessa olisi varsin erikoinen pykälä, sillä Messi pelaisi ainoastaan Galatasaray’n kotiotteluissa.
– Messi sanoi, että hän tulisi sillä ehdolla, että pelaisi vain Istanbulissa. Hän kertoi, että pelaisi 12 ottelua sillä ehdolla, ettei hän matkusta vieraspeleihin, Tuzeman paljasti.
Hänen mukaansa Galatasaray ei ole ainoa, joka on Messin perässä.
– Al-Hilal teki tarjouksen, mutta hän ei hyväksynyt sitä.































