Edmonton Oilers ei tule luistelemaan Stanley Cupin finaaliin kolmannen kerran peräkkäin. Kaksinkertainen läntisen konferenssin mestari selviytyi kuudenteen peliin tänä keväänä, kunnes tuli aika nyörtyä nuoren ja nousevan Anaheim Ducksin edessä. Erinomaisesti rakennettu Anaheim ansaitsee kaiken kunnian voitostaan. Edmontonissa edessä on mielenkiintoisin kesä pitkiin aikoihin, joka saattaa alkaa jo tätä luettaessa. Tässä muutama kommentti ihan vierestä.
”Keskinkertainen joukkue, jolla oli huippujoukkueen odotukset”
– Kun sinulla on keskinkertainen joukkue, jolla on huippujoukkueen odotukset, tulet pettymään, sanoi Edmonton Oilersin kapteeni Connor McDavid joukkueensa pudottua Stanley Cupin playoffeista Anaheimissa kuudennen pelin jälkeen.
McDavid ei sanonut tätä haukkuakseen joukkuekavereitaan tai joukkueenjohtoa. Hän tuli ruoskineeksi samalla myös itseään. Hän ei ollut väärässä. Hän myönsi vain kylmän totuuden.
Oilers putosi Anaheimille syystä. Joukkue ei löytänyt itseään kunnolla runkosarjan aikana, ei onnistunut luomaan identiteettiä. Kunnon peliä viidellä viittä vastaan ei löytynyt, puolustuspeli ei toiminut, ja erikoistilannepeli, etenkin alivoima, oli luokaton. Liikaa maaleja meni omiin. Ducksin alivoiman piti olla huonompi tilastojen perusteella.
Kaksinkertaisen Stanley Cup-finalistin ja läntisen konferenssin mestarin kausi päättyi kättelyjonoon Anaheimissa. Ducks teki yllätyksen, ja se teki sen ansaitulla tavalla. Anaheim päätti lähes jokaisessa pelissä, miten pelattiin. Se määräsi tyylin. Sekoitus loistavia omia varauksia, onnistuneita hankintoja ja nuoren rungon avuksi hankittuja todella kovia veteraaneja.
Miten voi yksi joukkue pudota huippujoukkueesta, finalistista keskinkertaiseksi?
Edmonton Oilersin tarina ja kohtalo on vähän erilainen kuin jo aikaisemmin pyyhkeen kehään heittäneen Florida Panthersin.
Connor McDavid tuli sanoneeksi senkin tosiasian, etteivät NHL-kaudet ole koskaan veljiä keskenään. Menestys ei ole koskaan taattu vuodesta toiseen. Kysykää vaikka myös ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon pudonneelta Dallas Starsilta. Kova joukkue, joka meni lännen finaaliin pari kertaa. Mikään ei ole varmaa.
Ja se, etteikö menestystä tullut tällä kertaa, ei välttämättä tarkoita sitä, ettei sitä voi tulla ensi kaudella. Palkkakaton nousu antaa myös mahdollisuuksia uusiutua.
Laundry List
NHL-joukkueet julkaisevat kattavan listan loukkaantumisista, joita on pidetty perinteisesti salassa tähän asti, aina Stanley Cupin playofeista putoamisen jälkeen. Lista on korutonta kertomaa, ei tekosyy putoamiseen.
Edmonton Oilersin tapauksessa ykköstähdet Connor McDavid ja Leon Draisaitl pelasivat silminnähden vaivaisina Anaheimia vastaan. McDavid loukkasi ilmeisesti nilkkansa Anaheim-sarjan toisessa pelissä, sotkeuduttuaan samassa törmäyksessaä Mattias Elholmin ja Ducksin Ian Mooren kanssa.
Draisaitl kärsi ilmeisen alavartalovamman jo maaliskuun puolivälissä. Hän kävi välillä hoidattamassa vammaansa Saksassa kuuluisan urheilulääkärin, Dr. Hans-Wilhelm Muller-Wohlfartin vastaanotolla, ja missasi 14 viimeistä runkosarjaottelua ennen paluuta kaukaloon playoffeihin.
Tärkeä kolmosketjun sentteri Jason Dickinson palasi kolmen ottelun huilin jälkeen pelaamaan ensimmäiseen Anaheim-otteluun, teki kaksi maalia, ja joutui taas sivuun. Dickinsonin vaiva alkoi runkosarjaottelussa San Jose Sharksia vastaan, kun hän uhrautuvalla tavalla blokkasi laukauksen. Oilersin menetettyä nelossentteri Adam Henrique jo aikaisemmin, sen alivoimapeli menetti parhaan teränsä ja parhaat pelaajansa Dickinsonin ja Henriquen poissaollessa.
Alivoimaspesialisti, huippunopea luistelija ja tärkeä osa legendaarista kevään 2024 Oilers av:ta, eli Mattias Janmark joutui puukotettavaksi, ilmeisesti olkapääleikkaukseen, maaliskuun alussa, ja hänen kautensa päättyi siihen.
Potkaistaan, tai hypätään minkä tahansa NHL-joukkueen neljän parhaan sentterin nilkan päälle monot jalassa, ja katsotaan, miten siinä käy. Ei hyvin. Edelleen kaikki kunnia Anaheim Ducksille, tämä kylmä ja koruton kertoma ei vähättele Ankkojen saavutusta.
Jäämme odottelemaan Edmonton Oilersin perinteistä ”Laundry List”:iä. Kovaa kohtaloa, muistaen miten Oilers menetti viime kevään Stanley Cupin finaalin alla erittäin tärkeän Zach Hymanin ja käytännössä myös Ryan Nugent-Hopkinsin. Ei koskaan tekosyy, mutta korutonta.
Maalivahtikysymys
Ehkä Edmontonissa on historiallisesti totuttu ja Oilersin kannattajia on hemmoteltu harvinaisen hyvillä maalivahdeilla. Grant Fuhr. Andy Moog. Billy Ranford. Curtis Joseph. Legendoja toisensa perään. Viimeisinä vuosina, tai vuosikymmeninä oikeastaan, Edmonton ei ole onnistunut itse kehittämään tai löytämään tuollaisia vahteja.
Maalivahtiovi on heilunut vilkkaasti. On hyvä muistaa, ettei Sergei Bobrovskikaan ollut sensaatiomaisen hyvä Floridassa ennenkuin joukkue hänen edessään parani huomattavasti.
Stuart Skinnerin ei ollut tarkoitus olla – ainakaan vielä – joukkueen ykkösvahti hänen joutuessaan ottamaan torjuntavastuu aikataulua edellä. Kaksi kertaa joukkueensa Stanley Cupin finaaliin johtaneen maalivahdin tulee saada ansaitsemaansa kunniaa, vaikkas molemmilla kerroilla kasetti levisi, ja apuun tarvittiin kakkosvahtia. Calvin Pickard hoiti hätäavun hyvin.
Lopulta Skinnerin tilanne hänen kotikaupungissaan kävi toivottomaksi. Häntä syytettiin lähes kaikesta. GM Stan Bowman painoi liipaisimesta ja vaihtoi Pittsburgh Penguinsin Tristan Jarryyn. Jarry menetti aloittavan vahdin roolinsa kesken kauden. Hän aloitti neljännen pelin Anaheimia vastaan, ja pelasi hyvin tappiosta huolimatta.
Connor Ingram, tuo lähes eleettömästi torjuva, lähes aina oikein sijoittuva, Utahin hylkäämä, hyvin matkustellut journeyman maalivahti otti aloittajan paikan Oilersissa. Hän aloitti viisi ottelua kuudesta playoffeissa. Hän oli ok, mutta ei antanut mestaruuteen vaadittavia esityksiä.
Maalivahtikysymys on todellinen Edmontonissa kesän alkaessa. Jarryllä, joka Edmontoniin tullessaan pääsi kotiinsa, koska hän asuu vakituisesti kaupungin liepeillä tilallaan, on vielä kaksi vuotta Penguinsin kanssa allekirjoittamaansa sopimusta jäljellä, $5.375M cap hitillä. Ingram on 29-vuotias UFA.
Mistä löytää huippuluokan maalivahti? Tämä on yksi GM Stan Bowmanin suurimmista haasteista.
Tässä ei haluta syyttää pelkästään maalivahtia joukkueen putoamisesta. Puolustuspeli oli ja on isompi ongelma.
Valmentaja – ja johtajakysymys
Kuulostaa kylmältä ja julmalta alkaa spekuloida kaksi kertaa peräkkäin joukkueensa NHL-ensikertalaisena Stanley Cupin finaaliin johtaneen ykkösvalmentajan Kris Knoblauchin potkuilla. Hänen allekirjoittamansa kahden vuoden jatkodiili alkaa vasta syksyllä.
Kannattaako ”Valkosipulin” ostaa enää vihreitä banaaneja lähipäivinä? Tai lähiviikkoina?
On helppoa miettiä, että Edmonton Oilersin omistaja Darryl Katz ei ole tunnettu kärsivällisenä johtajana. Katzin voidaan kuvitella ja hänen uskotaan tekevän perusteellisen tarkastuksen joukkueensa toimintaan ihan pian. ”Knobby” on rauhallisen oloinen valmentaja. Me hänen aktiiviuransa pelejä nähneet näimme sen ei-rauhallisenkin puolen, vaikea sanoa tuleeko se esiin kulissien takana.
On rehellistä todeta, että Anaheim Ducksia vastaan pelatussa sarjassa Knoblauch oli toiseksi paras valmentaja. Ankkojen legendaarinen Joel Quenneville vei valmentajien kaksintaistelun, ja tekii sen selvästi.
Oli miten oli, kun markkinoilla on vähän toisenlainen, pelaajilleen vaativan ja tulisemmin esiintyvän Bruce Cassidyn tasoinen valmentaja, Stanley Cup-mestari, on mietittävä tilannetta. ”Butch” antoi viime viikolla haastattelun, jossa hän sanoi, että Stanley Cupin voittaminen kanadalaisen joukkueen valmentajana olisi coolia.
Tästä alkoi heti spekulointi siitä, onko keskustelu jo aloitettu jossain.
Knoblauch sai vuosi sitten valita ja palkata omat apulaisensa. Hänellä on ensi kauden alusta alkava jatkosopimus taskussaan. Huippumenestystä haettaessa, syvätaskuisen omistajan ollessa takana, tällä kaikella ei ole mitään merkitystä jos todellista menestystä lähdetään hakemaan.
Mietittäessä Edmonton Oilersin joukkueen rakennusta ja johdon siirtoja, GM Stan Bowman ja kesästä 2023 lähtien CEO:na ja jääkiekkotoimintojen presidenttinä toiminut Jeff Jackson eivät pääse, eivätkä saa päästä kuin koira veräjästä, syyttöminä ulos tästä kaikesta.
Yhden maalin päähän Stanley Cupista keväällä 2024 päässyt Edmonton Oilers oli parempi kuin se oli vuosi sitten, ja mitä se oli nyt. Kiistatta. Joukkue on sen jälkeen menettänyt Stu Skinnerin, Dylan Hollowayn, Ryan McLeodin, Evander Kanen, Warren Foegelen, Cody Cecin, Brett Kulakin, Corey Perryn, Connor Brownin, Sam Carrickin, Derek Ryanin ja Philip Brobergin.
Jokainen GM NHL:ssä tekee virheitä ja hukka-laukauksia. Noita nimiä katsellessa tulee mieleen kevään 2024 Oilersin alivoima, joka playoffien kovissa otteluissa päästi vain neljä maalia ja teki itse kolme 24 alivoimasta. Se oli plussan puolella finaalissa Florida Panthersiä vastaan. Connor Brown ja aloituksiin erikoistunut, uransa lopettanut Derek Ryan olivat tärkeitä osia sitä.
Dylan Hollowayn ja Phillip Brobergin menettäminen seuraavana kesänä surullisenkuuluisan tarjouslakana-tapauksen myötä St. Louisiin menee lopullisen päätöksen tehneen Bowmanin, jo silloin johdossa toimineen Jacksonin, ja myös osaksi edellisen GMn Ken Hollandin piikkiin. Tuollaista ei saisi tapahtua. Siinä meni seuraava nuori nouseva sukupolvi muualle.
On tärkeää muistaa antaa jälkiviisaana kritiikkiä myös edelliselle valmentajalle, nyt Anaheim Ducksin kakkosena teurastajan koiran näköisenä hymyilevälle Jay Woodcroftille siitä, ettei tämä osannut peluuttaa, antaa mahdollisuutta, eikä kehittää Hallowayta ja Brobergia oikealla tavalla.
Muita nimiä katsellessa voi nähdä paljon nopeutta (Foegele, McLeod, Brown), hyviä puolustajia (Kulak etenkin), sekä kovuutta (Kane, Carrick, Perry). Kaikkea, mitä Oilersilta tänä keväänä puuttui. Jos emme mieti palkkakattoasioita liian tarkkaan, tässä ei ole tapahtunut parannusta.
Bowmanin viimeisistä diileistä Kasperi Kapasen hankkiminen oli onnistunut veto. Sisukas suomalainen pelasti itse oman NHL-uransa pelaamalla kuin jokainen ottelu olisi hänen viimeisensä, kuten hän kerran lupasi. Kapanen on nyt UFA, joka saattaa heinäkuuhun saakka odottaessaan saada todella ison palkankorotuksen tarjouksen muodossa jostain muualta. Mutta kuten sanotaan ”dont f…k with good”. Erittäin onnistunut oli myös Vasili Podkolzinin hankinta Vancouverista. Oilersin paras pelaaja playoffeissa.
Connor Murphy toi Oilersille uhrautuvan ja kovapintaisen puolustajan. Onnistunut hankinta.
Allekirjoittaneen suosikin Trent Fredericin kausi ei ollut onnistunut. Hän katsoi kauden viimeisen ottelun pressboxista käsin, kahdeksan vuoden sopimus taskussaan. Ei hyvä. Jack Roslovicin hankinta oli hieno kaappaus, mutta Jack ei vakuuttanut playoffeissa.
Jake Walman on pelannut hyviäkin pelejä, mutta rehellisesti, kolmospariin parhaiten sopivalle pakille annettu seitsemän vuoden jatkodiili seitsemän miljoonan dollarin cap hitillä ei kuulosta hyvältä. Viikinki Mattias Ekholmilla ei ole mitään muuta vikaa kuin ikä ja sen mukana satojen kovien pelien tuoma rasitus. Darnell Nursen agentit osasivat aikoinaan käyttää tilaisuutta hyväkseen, ja ilmeisesti verrata asiakastaan neuvotteluissa yhden onnistuneen kuplakauden jälkeen joihinkin NHL-pakkeihin, joitten kerhoon hän ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen koskaan kuulunut. Nursen sopimus (Ken Hollandin tekemä) on Oilersin capin raskain ankkuri. Ei todistetusti puolustaja, jonka pelikäsityksellä mennään Stanley Cupiin saakka.
Voidaan rehellisesti todeta, että Jeff Jackson ja Stan Bowman eivät ole vieneet Edmonton Oilersia eteenpäin, vaan päinvastoin. Nämä kaksi ovat vastuussa siitä, että joukkue on huonompi kuin heidän tullessaan. Ammattilaisurheilun huipulla joukkueen huonontamisen seuraukset ovat yleensä tunnetut.
Jälleenrakennuksella tai pikemminkin remontilla on kiire. Tilannetta ei paranna se, että Oilers on vaihtanut pois tämän ja seuraavankin kesän ykkösvarauksensa.
Edmontonissa nähtiin jo aikaisemmin kymmenen vuoden ”Decade of Darkness”, jonka aikana samat kolme henkilöä saivat tuhota seuran lähes maan tasalle, vain vaihtaen paikkoja aika ajoin. Kymmenen vuotta peräkkäin ulkona playoffeista. Välillä ei edes omaa farmijoukkuetta, ei kehitysorganisaatiota, ei mitään. Tämä ei saa ikinä toistua missään.
Pitemmällä tähtäimellä myös NHL-seuran scouttien osasto on tärkeä. Kykyjenetsijöitä tulee palkata näitten taitojen ja saavutusten perusteella, ei vain siksi, että jonkun kaveri tunnetaan jostain. Niin amatööri- kuin proscoutitkin. Kun seura on jo luovuttanut ykkösvarauksensa, hyvien scouttien työn tärkeys vain korostuu.
Kahden vuoden ikkuna?
Connor McDavid on harvinainen, kerran sukupolvessa esiintuleva kyky, maailman paras jääkiekkoilija. Hän tekee luistimilla asioita, joita ei kukaan ole jääkiekkokaukalossa koskaan tehnyt. Ihan vierestä koko McDavidin NHL-uran seurannut allekirjoittanut ei voi kuin ihmetellä. Jokaikistä peliä, jokaikistä harjoitusta. Connor McDavid on aina askeleen muita edellä. Hän ei kävele alkuverryttelyyn, hän tikittää jäälle hirvittävää vauhtia.
Voin vain kuvitella, millaiset paineet tällä miehellä on. Tai en oikeastaan voi. Kaikenlaisilla puheilla – jotka yleensä tulevat tuhansien kilometrien päästä – siitä, että tämä mies olisi itsekäs, huono johtaja, tai että hän pelaisi yksipuolista peliä, ja niin edelleen, voi pyyhkiä takapuolensa. Ei pidä paikkaansa.
McDavid voitti runkosarjan pistepörssin 138 pisteellä, vaikka kausi oli rikkonainen. Hän oli Milanon olympiaturnauksen paras pelaaja, ja voitti pistepörssin sielläkin kaikkien aikojen ennätystuloksella. Stanley Cupin playoffeissa on totuttu näkemään vieläkin sykähdyttävämpiä esityksiä:; kaksi vuotta sitten Conn Smythe-palkinto 42 pisteen playoffeilla, liikuttiin jo Gretzky/Mario-luokan ovella.
Tänä keväänä runkosarjan viimeisten ottelujen dominointi muuttui ilmeisesti nilkkavamman myötä playoffeissa. Ihan viimeisissä peleissä Connor McDavid näytti tavalliselta kuolevaiselta, nopealta pelaajalta, mutta se ylivoimainen nopeus, ne terävät käännökset ja suunnanmuutokset jäivät väliin. Niitä hän ei ilmeisen Dr. Feelgoodin visiitin jälkeen edes yrittänyt.
Nyt puhutaan siitä, että seura-alennuksella Edmontoniin vielä kahden vuoden jatkodiilin tehnyt numero 97 antaa seuralle vielä kahden vuoden voittoikkunan. Käytännössä kyseessä on yhden vuoden ikkuna, sillä jos Oilers ei voita keväällä 2027, seura ja Connor tulevat neuvottelemaan jatkosta. Jos hän ei halua jäädä kylmään pohjolaan, hänet tullaan treidaamaan, yhteisymmärryksessä. Tämän tasoista pelaajaa ei voida antaa pois ilmaiseksi sopimuksen päätyttyä. Kysessä olisi niin iso megadiili, että pelaajan olisi suostuttava jatkosopimukseen jo ennen kaupantekoa, koska vaihdossa annettaisiin niin paljon valtteja.
Aivan suurimmat supertähdet pysyvät saman joukkueen omaisuutena koko uransa ajan vain hyvin harvoin. Kaikki Oilersin 1980-luvun ”Boys on the Bus”-supertähdet jatkoivat uraansa muualla ennen Hockey Hall of Fame-juhlaansa. Bobby Orr ei pelannut koko uraansa Boston Bruinsissa. Gordie Howe ei lopettanut Detroitissa. Ray Bourque lähti Bostonista kannujahtiin. Nicklas Lidström, Steve Yzerman ja Joe Sakic ovat huomattavia poikkeuksia.
Jännittävä, kaikkien aikojen kesä on alkamassa Edmontonissa.
Mitä Connor McDavidiin tulee, hän on pelannut viimeisten kolmen kauden aikana 288 ottelua, kaikki NHL-pelit ja kansainväliset turnaukset mukaanlaskien. Hänen on aika levätä, ja hoitaa vammansa. Ensi syksynä alkaa 12. NHL-kausi, jonka aikana hän täyttää jo 30 vuotta. Sidney Crosbyllä oli samassa iässä kolme Stanley Cupia ja kaksi Conn Smythea. Mutta Sidin ympärille oli koottu todella kova joukkue ”Pittsburghin mallin” mukaisesti.
GM Stan Bowman, valmentaja Kris Knoblauch ja muutama pelaaja pitävät kauden viimeisen pressin muutaman tunnin tämän jutun julkaisun jälkeen.
Eletään vasta toukokuun alkua, joten aikaa muutoksien tekemiseen on paljon. Ja muutoksia tulee ihan varmasti. Veikataan tässä, että Oilersin ensi kauden kokoonpanoa, niin penkin takana, toimistossa, kuin jäällä, aletaan rakentaa savun vähän hälvennyttyä, muutaman viikon päästä.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
