Mercedes-tallin 19-vuotias Kimi Antonelli on voittanut tämän kauden kuudesta F1-kilpailusta viisi. Mercedeksen toinen kuljettaja George Russell ei ole kyennyt vastaamaan tallikaverinsa iskukykyyn.
Vielä maaliskuun alussa George Russell oli F1-sarjan kuuma nimi. Mercedes oli ehtinyt valmistautua hyvin tämän kauden teknisiin sääntömuutoksiin. Jo talvitestien perusteella tuli selväksi, että Mercedeksen auto olisi alkukauden nopein.
Ja Russell voittikin Melbournessa ajetun kauden avauskilpailun. Kimi Antonelli sijoittui toiseksi.
Russellia hehkutettiin kauden suureksi mestariehdokkaaksi. Hän oli väläytellyt Mercedeksellä aiempinakin kausina ja oli voittanut tallin autolla 2022-25 viisi kisaa, vaikka Mercedes ei kyennyt nousemaan mestaruustaistoon.
Tie oli kirjoitettu Russellille tähtiin. Mutta vain lyijykynällä. Kimi Antonelli kumitti Russellin tähtitien pois.
Russell on Mersulla helisemässä. Antonelli oli päihittänyt hänet täysin.
Antonelli on vastaavanlainen yllättäjä kuin Lewis Hamilton oli Mercedeksen vauhdittamalla McLarenilla 2007. Silloin Hamilton nousi heti ensimmäisellä kaudellaan F1:n kärkikuljettajaksi ja sai tallikaverinsa Fernando Alonson polttamaan päreensä.
Alonsoa järkytti, että Hamilton haastoi häntä tasaisesti. Kauden päätyttyä Alonso irtisanoi sopimuksensa McLarenin kanssa ja teki paluun Renaultille.
Antonellin ja Russellin kilpailutilanne on toinen. Alonso kävi Hamiltonin kanssa tasaista vääntöä, mutta Russellilla ei ole ollut Melbournen kisan jälkeen jakoa Antonellia vastaan.
Russell on kovan paikan edessä. Hän voi tietysti jatkaa Mercedeksellä kakkoskuskin roolissa, mutta uskottavuutensa kannalta hän varmasti kartoittaa muita vaihtoehtoja.
Kuka Russellin sitten haluaisi? Murskatappiot Antonellia vastaan eivät herätä muiden tiimien innostusta.
Russell on pudonnut kuoppaan. Uskottavuutensa pelastamiseksi hänen olisi päihitettävä Antonelli, mutta löytyykö häneltä kykyä sellaiseen? Ja kestääkö hänen henkinen kanttinsa?
Vastauksia saadaan ensi viikonloppuna Kataloniassa Montmelossa sijaitsevalla radalla Barcelonan seudulla. Espanjan GP:n voitto olisi Russellille enemmän kuin tarpeen, mutta paine on kova, kun vastassa on supernimi Antonelli.



















