Vaikka jalkapallon EM-kisat vievät futiskansan suurimman huomion, pelataan vastaava arvoturnaus myös Amerikan mantereella. Vuoden 2024 Copa America pelataan 16 joukkueen voimin USA:ssa kesäkuun 20.- heinäkuun 14.
Atleetin toimitus on arvioinut simulaatioiden perusteella turnauksen kulun alusta loppuun, joten katsojan ei tarvitse kuin rentoutua huippufutiksen parissa – lopputuloshan jo tiedetään!
Valtavat tasoerot joukkueiden välillä
Vaikka Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikasta löytyy valtava määrä jalkapallotalentteja, tuppaavat he olemaan kotoisin samoista futisjäteistä: Argentiina ja Brasilia etunenässä, Uruguay ja Kolumbia hyvinä kakkosina. Suurin osa kärkimaiden pelaajista hankkiikin elantonsa Euroopan parhaissa sarjoissa ja joukkueissa.
Myös USA:ssa ja Meksikossa on tehty jo pitkään hyvää työtä jalkapalloilun kehittämisessä ammattimaiseksi junioreista lähtien, mutta taso heittelee edelleen valtavasti. MLS ja Liga MX ovat kuitenkin verrattain tasokkaita sarjoja, joskin jäävät tuntuvasti jälkeen Euroopan parhaista. Toisinaan arvokisoissa väläytelleet Chile ja Ecuador ovat jalkapallon kehitystyössä reilusti jäljessä, mutta pystyvät parhaana päivänä lyömään kapuloita jopa brassien ja argentiinalaisten rattaisiin.
Copa American 16 joukkueen turnaukseen mahtuu kuitenkin jättimäisiä tasoeroja. Kärjen ja peräpään välinen kuilu on paljon suurempi kuin Euroopassa. Pienempien jalkapallomaiden sarjat eivät ole kovinkaan laadukkaita ja suurin osa näiden maiden maajoukkuepelaajista edustavat kotimaansa seurajoukkueita.
Kovallakin jalkapallofanilla alkaa olemaan ongelmia nimetä joukkueita, saati pelaajia Perun, Paraguayn, Bolivian tai Panaman sarjoista. Huippuja ei liiemmin näy myöskään Euroopan kentillä. Atleetin simulaatioihin tämä heijastuu selkeästi – paremmuusjärjestys tuntuu olevan kiveen hakattu.
Kuka yllättää vai yllättääkö kukaan?
Kaksissa edellisissä kisoissa 2019 ja 2021 yllättäjäjoukkue oli Peru, jonka tie vei ensin finaaliin ja sitten pronssiotteluun. Kummastakin tuli takkiin ja romahdus on ollut raju: syksyn kuudessa MM-karsintaottelussa Peru hävisi neljästi ja pelasi kahdesti tasan, ja on 10 joukkueen lohkon viimeisellä sijalla.
Vuoden 2024 Copa American yllätysjoukkueina, ainakin jossain määrin, häärivät Chile, Ecuador, USA ja Meksiko. Nelikko on hyvin tasainen keskinäisessä vertailussa ja jokainen etenee lohkoista puolivälierään yhdessä Argentiinan, Brasilian, Uruguayn ja Kolumbian kanssa.
Puolivälierässä Argentiina ja Brasilia peittoavat selkeästi Meksikon ja Uruguayn. Ecuador ja Chile pelaavat thrillerin, jonka ratkaisuna voisi olla kolikonheitto. USA puolestaan yllättää Kolumbian, mitä voidaan pitää hienoisena yllätyksenä.
Välierissä Argentiinan ja Brasilian ylivoima vain korostuu, kun Ecuador ja USA jäävät täysin jalkoihin. Finaalissa Argentiina on hiuksen hienosti vahvempi, mutta Brasilialla on täydet mahdollisuudet ottaa revanssi edellisten kisojen karvaasta 1-0 tappiosta.