Montreal Candiens oli valmistautumassa Newarkissa lauantai-illan otteluunsa New York Rangersia vastaan, kun suomalaista taklattiin.
Useiden pohjoisamerikkalaislähteiden raporttien mukaan Justin Barron taklasi Patrik Lainetta oikeaan polveen harjoituksissa. Vaarallisen näköisestä tilanteesta selvittiin tiettävästi säikähdyksellä.
Laine, 26, pystyi myöhemmin jatkamaan harjoituksia käytyään välillä pukusuojan puolella. Aiemmin kuluvalla viikolla seura ilmoitti, että suomalaishyökkääjä on mukana kuluvan viikon vieraskiertueella.
Toistaiseksi Laine on ollut sivussa tositoimista polvivamman vuoksi. Miehen vasen polvi vääntyi harjoituskamppailussa kauden alla. Edellisen kerran Laine on pelannut NHL-ottelussa joulukuun puolivälissä vuonna 2023.
Canadiensin kamppailu Rangersia vastaan käynnistyy Suomen aikaan kello 20:00 lauantaina. Vieraskiertueen päättävä Boston-kamppailu pelataan puolestaan kello 22:00 sunnuntaina.