Antero Mertaranta ja Anssi Mertaranta arvioivat Atleetin yleisurheilun Kovaa, korkealta ja pitkälle ajankohtaisohjelmassa muun muassa sitä, että Suomen ensi kesän EM-menestys on naisten varassa. Onko se?
Herrat mainitsivat nimeltä moukaristit Krista Tervon ja Silja Kososen, estejuoksija Ilona Monosen ja maratoonari Alisa Vainion. Jos potentiaalisia EM-mitalisteja haetaan, siinä he ovat. Mutta jos asioita olisi pohdittu tasan vuosi sitten, ei seitsenottelija Saga Vannista olisi ohitettu. Suuren yleisön silmissähän homma menee niin, että olet juuri niin hyvä urheilija kuin edellinen kilpailusi kertoo. Vannisen hallikausi meni täysin pöpelikköön, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi edelleen potentiaalia aivan huipputasolle. Odotellaan siis ovatko Vannisen ja valmentaja Erki Noolin korjausliikkeet osuneet oikeaan. Ja toki Wilma Heltelä on aivan oma tarinansa.
Olisihan se mukavaa, jos meillä olisi myös potentiaalisia mitaliehdokkaita miesten puolella. Mutta julma totuus on, ettei heitä tällä hetkellä ole. Yleisurheilu ei ole kutsunut poikia puoleensa enää vuosikausiin ja se näkyy. Joukkuelajit syövät lahjakkuudet. Tässä mielessä yleisurheilu on markkinoinut itsensä huonosti. Laji on etenkin poikien puolella vahvasti niin sanottu kakkoslaji, jota voi harrastaa vaikkapa jalkapallon tai jääkiekon ohella silloin kun kerkiää. Eikä tässä sinänsä mitään pahaa, mutta tällä menolla jäämme miesten puolella koko ajan entistä enemmän jälkeen.
Birminghamin EM-kilpailujen osalta puhumme miehissä lähinnä välierätasosta. Toki keihäässä Oliver Helanderin ja Toni Keräsen potentiaali on vähintään yhtä kova kuin heidän vammahistoriansa. Mutta eiköhän sieltä vähintään kaksi finaalipaikkaa tule. Mitali on eri asia.
Uuden kevään tekemiseensä löytänyt moukarimies Henri Liipola on myös potentiaalinen finalisti, jos kaikki menee nappiin. Mutta siinä ne sitten olivatkin, vaikka kuinka yrittäisi positiivisesti kaivaa. Juoksuissa ja hypyissä on karua kertomaa. Kristian Pullilla pituudessa on kenties nipin napin finaalisaumoja, jos ihan kauden paras losahtaa oikeaan rakoon.
Ohjelmassa puhuttiin myös Suomen vuoden 2030 EM-kisahausta. Kilpakumppanit ovat Zürich ja Bryssel. Jostain syystä SUL:n puheenjohtaja Riikka Pakarinen uskoo Suomen siirtyneen haastajasta ennakkosuosikiksi. Perusteita hän ei siihen kerro. Juu, Suomi on kokenut kisajärjestäjä ja stadion on hieno. Mutta sama pätee Zürichiin ja Brysseliin, missä mitellään myös Timanttiliigan finaaleja. Suomi ei ole vielä edes kyseiselle liigakartalle päässyt.
En keksi syitä, miksi juuri Suomi olisi ykkössuosikki. Koska näissä karkeloissa ei aluepolitiikka ratkaise, jotenkin veikkaan, että Keski-Eurooppaan mennään. Olen toki mielelläni väärässä. Varsinkin, jos kisat eivät ole taloudellinen mahalasku. Valtion tuen loppusumman nimittäin ratkaisee vasta seuraava hallitus. Halutaanko nykyisessä taloustilanteessa käyttää miljoonia euroja yleisurheilun EM-kilpailuihin? En menisi vannomaan.
Lauri Hollo
