Helsingissä pelataan ensi kaudella miesten Superpesistä vajaan 29 vuoden tauon jälkeen Puna-Mustien noustua pääsarjaan. Nyt mitataan, ottaako stadilaisten junttipalloksi pilkkaama laji paikkansa auringossa.
Helsinkiläisellä pesäpallolla on pitkä historia. Mutta viimeisen puolen vuosisadan ajan lajia on pilkattu pääkaupunkiseudulla junttipalloksi, vaikka Roihuvuoressa on koko ajan ollut vahvaa naisten pesäpallotoimintaa.
Syynä lienee 1960-70-luvuilla tapahtunut Suomen kaupungistuminen. Samaan aikaan Helsingissä suosiotaan kasvattivat muut lajit.
Helsingissä pesis miellettiin yhä enemmän pikkupitäjien peliksi. Maaseudun juuriaan hävenneet etsivät uutta identiteettiään urbaanimmista urheilulajeista, kuten jääkiekosta.
Keinotekoinen Kaisaniemen Tiikerit ei saanut juurrutettua pesistä Helsinkiin 1997-98. Tiikerit-projekti oli kertomus säälittävästä epäonnistumisesta.
Mutta 2020-luvulla pesis on lähtenyt Suomessa kovaan nosteeseen ja suuret kaupungit ovat saaneet tästä osansa. Tampereella Manse PP on aiheuttanut melkoisen ilmiön sekä miesten että naisten pesiksessä. Nyt Puna-Mustat pyrkii samaan.
Isossa roolissa Puna-Mustien nousussa on ollut 41-vuotias Juha Puhtimäki. Hänen työnsä ei vielä ole ohi. Puhtimäki kirjoitti hiljattain vuoden jatkosopimuksen Puna-Mustien kanssa.

Stressaava projekti vain jatkuu
Puhtimäki on ollut kahden vuoden ajan projektissa mukana. Viime kausi oli hänen omien sanojensa mukaan uran raskain, mutta pelit jatkuvat. Päätös uran jatkumisesta olikin nyt poikkeuksellisen pitkän prosessin lopputulos.
– Ajatukset ovat hyvät, mutta prosessi oli kieltämättä pitkä. On ollut sen puolesta erikoisin syksy mitä muistan. Vaihtoehtoina oli lopettaa tai lähteä muualle. Mutta lopulta se ratkaisi, että vielä on haluja pelata. Jos nyt olisi lopettanut, niin se ei olisi tullut niin sanotusti omilla ehdoilla, Puhtimäki sanoo Atleetin toimittajan Anssi Mertarannan haastattelussa.
Puhtimäki, kaksinkertainen vuoden lukkari, on totuttu näkemään lautasen ääressä johtamassa joukkueen ulkopeliä. Mutta nyt edessä on aivan täysin uusi rooli.
PuMu tiedotti hankkineensa riveihinsä Superpesiksen parhaimpiin lukkareihin lukeutuvan Petteri Alasen. Puhtimäen rooli tulee olemaan ensisijaisesti jokerina.
– Lähtökohta on se, että Peetu syöttää. Nyt otetaan ihan uusi haaste vastaan lyöjäjokerina ja siinä yritän olla mahdollisimman hyvä. Alasen kanssa tullaan varmasti vaihtamaan paljon ajatuksia lukkaripelaamisesta, ja se on kiva, Puhtimäki sanoo.
Helsingissä naisten Superpesis on saanut vahvan jalansijan Roihuvuoressa. Meilahdessa pelaava Puna-Mustat yrittää seurata perässä, mutta buumia tuskin tulee, jos joukkue ei menesty.
– Olen nähnyt Tampereen nousun, Helsinki on samantyylinen paikka. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta ja urheilutapahtumista on kovaa. Meidän täytyy pystyä pelaamaan viihdyttävää pesistä ja tietenkin pitää myös pärjätä, toteaa Puhtimäki tähän.
Nousijajoukkueilla on lähes poikkeuksetta haastavaa ensimmäisellä pääsarjakaudellaan. Tavallisesti isoin taistelu käydään nousukaudella siitä, että ei pudota sarjasta.
Puna-Mustat on vastannut haasteeseen tekemällä kovia hankintoja.
– Lähtökohta on poikkeuksellisen hyvä nousijajoukkueelle. Oma odotus on, että ollaan kahdeksan joukossa. Se on kova tavoite, mutta mahdollista. Ja sitten pudotuspeleissä voi käydä mitä vain, Puhtimäki sanoo.
Puhtimäki on avoimesti myöntänyt, että mennyt kahden vuoden projekti Helsingissä on ollut henkisesti hänen uransa vaikein. Suurella todennäköisyydellä tuleva kausi tulee olemaan Puhtimäen pitkän ja komean uran viimeinen.
– Kyllä mun hautausmaa pesäpalloilijana tulee hyvinkin todennäköisesti olemaan Helsingissä. Mitään lopullista en ole vielä päättänyt ja mun kohdalla mitään lopullista ei kannata julistaa ikinä, Puhtimäki virnistää.
– Mutta ajatus on, että ensi kauteen ja Helsinkiin tämä laulu loppuu, Puhtimäki päättää.
















