Italialaisia pelaajia pidetään usein hienohelmoina tai mammanpoikina. Totuus on ihan muuta, kirjoittaa Atleetin toimittaja Mitri Pakkanen Italian Monzasta.
MONZA. Nimilista on pitkä.
Menneisyydestä Gianluca Vialli, Gianfranco Zola, Paolo Di Canio, Fabrizio Ravanelli, Marco Materazzi, Pierluigi Casiraghi, Mario Balotelli ja kumppanit.
Nykyisyydestä Gianluigi Donnarumma, Michele Di Gregorio, Sandro Tonali (pääkuvassa), Riccardo Calafiori, Marco Palestra, Federico Chiesa, Matteo Ruggeri ja niin edelleen.
Tuttuja nimiä useimmille urheilun seuraajille. Vuonna 1992 perustetussa Englannin Valioliigassa on 34 vuoden aikana pelannut yhteensä lähes sata italialaisjalkapalloilijaa.
– Heillä on aina ollut täällä hyvä maine, Englannissa asuva ja työskentelevä jalkapallotoimittaja Pauli Loukola sanoo.
– Isojen futismaiden pelaajista esimerkiksi saksalaiset ovat onnistuneet Valioliigassa selvästi harvemmin ja huonommin kuin italialaiset, jotka nähdään täällä ennen kaikkea tyylikkäiksi voittajatyypeiksi.
Serie A oli maailman paras sarja
1990-luvulla Valioliigan ollessa vielä nuori elettiin aikaa, jolloin Serie A:ta pidettiin yleisesti maailman parhaana futisliigana. Syystäkin. Sarja oli täynnä kansainvälisen luksustason huippupelaajia. Rahaa riitti. Tai vaikkei aina riittänytkään, sitä kyllä löydettiin ja käytettiin. Keinoja ei kaihdettu.
Kirkas tähtiloisto tarkoitti sitä, ettei kaikille hyvillekään pelaajille välttämättä löytynyt pelipaikkaa, -aikaa tai heitä tyydyttäviä työsopimuksia. Ei ainakaan suurimmista seuroista, sillä kilpailu oli äärimmäisen kovaa.
Onnea saatettiin lähteä etsimään muualta. Monesti ajateltiin, että jalkapalloruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Tässä tapauksessa uudessa ja houkuttelevassa Valioliigassa. Jalkapallon synnyinmaassa Englannissa.
Mammanpoikien maine syvällä
Italialaisia pidetään pohjoisessa Euroopassa usein hienohelmaisina mammanpoikina. Mielikuvat elävät syvällä historiassa.
– Italialainen sotilas on mätä. Hänen ainoa varusteensa on valkoinen lippu, nyt jo menehtynyt suomalaiskenraali ilmoitti aikoinaan satunnaisessa kohtaamisessa eteläsuomalaisen taloyhtiön pihalla.
Vaikka ironisissa ja vähättelevissä näkemyksissä saattaa olla jotain perääkin, ne ovat vain pieni osa kokonaisuutta. Loukola näkee pitkän kokemuksensa perusteella, että Valioliigan hienohelmoja saattavat pikemminkin olla useat portugalilais- ja eteläamerikkalaispelaajat.
– Otetaan esimerkiksi (aiemmin Newcastlea ja nyt Tottenhamia edustava) Sandro Tonali, joka on kannattajien silmissä hyvin suosittu työjuhta. Italialaisilta ylipäätään löytyy englantilaisten mielestä vahvaa kamppailutahtoa ja voittajakulttuuria, Loukola tietää.
Saapasmaan neljä maailmanmestaruutta (1934, 1938, 1982 ja 2006) puhuvat puolestaan. Tällaisiin saavutuksiin eivät mammanpojat yltäisi.
Lisätietoja voi kysyä Englannin kannattajilta, jotka todistivat kesällä 2021 Lontoon Wembleyllä EM-finaalitappiota juuri Italialle.
Mitri Pakkanen, Monza
