Erling Haaland osui heti kauden avauksessa. Kuva: All Over Press

Manchester City juhli kauden avauksessa, mutta juhliiko myöhemmin? Selostajalta kiinnostava nosto

Miikka Lahtinen |

Manchester City avasi sunnuntaina kautensa hakemalla 2-0-vierasvoiton Chelsean kotikentältä Stamford Bridgeltä.

City aloitti ottelussa maalinteon 18. peliminuutilla, kun Erling Haaland onnistui karkaamaan kotijoukkueen puolustukselta ja tuikkaamaan pallon maaliin.

Chelsealla oli ottelussa omat tilaisuutensa tasoittaa lukemat, mutta tällä kertaa manchesterilaisten maali pysyi koskemattomana.

Ottelussa nähtiin myös yksi kyseenalainen tilanne, jossa pallo osui Mateo Kovacicin käteen omalla rangaistusalueella, mutta tilanteesta ei tuomittu rangaistuspotkua.

Toisella puoliajalla City sai pallon kahdesti maaliin, joista jälkimmäinen hyväksyttiin. Kovacic laukoi pallon upealla tavalla maaliin, kun ottelua oli takana 84. minuuttia.

Tilastojen mukaan City hallitsi ottelussa palloa 53 prosenttisesti. Maalintekopaikat kirjattiin tasan lukemin 10-10.

Selostaja nosti esiin yllättävän tiedon

Chelsean ja Cityn välisen kamppailun aikana selostaja nosti esiin mielenkiintoisen asian Citystä.

Tällä hetkellä on mahdollista lyödä vetoa siitä, mitkä joukkueet putoavat Valioliigasta – ja hallitsevan mestarin Cityn kerroin on vain 12.00, kun taas esimerkiksi Arsenalin kerroin on 201.00.

Cityn “matala” kerroin kerroin johtuu siitä, että seura sai aiemmin syytteen peräti 115 taloussääntörikkomuksesta. Tapauksen käsittely on yhä kesken, mutta pahimmassa tapauksessa taivaansiniset pudotetaan Valioliigasta.

––––

Atleetin aarrejahti WhatsAppissa!

🚨 Liity Atleetin WhatsApp-kanavalle TÄSTÄ.
🔔 Paina ilmoitukset päälle – Atleetti palkitsee seuraajiaan huimilla palkinnoilla