Kuva: All Over Press

Matthijs de Ligt haluaa keskittyä oleelliseen: “Etkö ymmärrä hollantia?”

Toimitus |

Hollannin maajoukkuetoppari Matthijs de Ligtin nimi on yhdistetty siirtohuhuissa Manchester Unitediin. Niinpä puolustajaa on pommitettu kysymyksillä EM-kisojen mediatilaisuuksissa.

– Sinä et ymmärrä hollantia, etkö? Ei, olen sanonut, ettei nyt ole aika ajatella sitä, de Ligt vastasi toimittajien uteluihin TribalFootballin mukaan.

Sky Sportsin toimittaja Florian Plettenberg tietää kertoa X-tilillään, että Manchester United olisi aloittanut sisäiset keskustelut topparin naaraamiseksi. Unitedin luotsi Erik ten Hag ei suinkaan ole vähäisin syy valioliigaseuran kiinnostukseen.

De Ligt edustaa tällä hetkellä Bundesliigan jättiseura Bayern Münchenia. Yleisesti arvellaan, että 50 milljoonan euron suuruinen kauppasumma voisi johtaa kaupantekoon.

De Ligt kuitenkin sanoo itse keskittyvänsä täysillä käynnissä olevaan EM-turnaukseen.

– Pelaamme nyt EM-kisoissa, ja se on sekä minulle että maajoukkueelle hyvin tärkeää. Siksi en voi sanoa tästä tilanteesta nyt enempää, mutta olin tyytyväinen toiseen kauteeni Bayernissa, puolustaja jatkoi.

Hollannin ottelut EM-kisoissa käynnistyvät sunnuntaina Puolaa vastaan. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 16.00.

>>> Kaiken oleellisen EM-jalkapallosta löydät täältä!

  • ENNUSTE
Puola
Hollanti
18%
24%
58%
18
24
58
16.06.2024 16:00
  • ENNUSTE
Hollanti
Ranska
26%
22%
52%
26
22
52
21.06.2024 22:00
  • ENNUSTE
Hollanti
Itävalta
44%
26%
17%
44
26
17
25.06.2024 19:00