Turkissa on mielenkiintoinen tapa tehdä tai ainakin yrittää tehdä huippu-urheilua. Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics hylkäsi torstaina 11 huippu-urheilijan hakemuksen edustaa Turkkia.
Turkkia edustamaan halusivat mm. jamaikalainen kiekon olympiavoittaja Roje Stona, entinen maratonin kenialainen ME-nainen Brigid Kosgei, kuulan olympiapronssimitalisti Jamaikan Rajindra Campbell, pituuden olympiamitalisti Wayne Pinnock ja kolmiloikan suurlupaus, olympianelonen Jaydon Hibbert, jamaikalaisia hekin.
Turkki ei ollut tyytyväinen menestykseensä Pariisin olympialaisissa, kun se jäi ilman mitaleja. Maan edellinen olympiamitalisti on 400 metrin aitajuoksija Yasmani Copello, joka otti pronssin Riosta 2016. Alun perin hän on luonnollisesti kuubalainen.
Edellinen turkkilaissyntyinen olympiamitalisti oli Aslı Çakır Alptekin, joka otti kultaa 1500 metrillä Lontoossa 2012. Harmi kyllä, hän kärysi dopingista vuonna 2010 tehdyssä testissä ja sai 2013 neljän vuoden kilpailukiellon. Mitalikin vietiin. Toinen käry tuli 2017, siitä langetettiin jo kahdeksan vuoden panna.
2008 Pekingissä Elvan Abeylegesse juoksi hopeaa 5000 ja 10 000 metrillä. Hän on alun perin etiopialainen. Ja kuinka ollakaan, hänkin narahti dopingista 2007 otetussa testissä ja mitalit riistettiin.
Siinä turkkilaisen yleisurheilun maineteot 2000-luvulta.
Miksi muiden maiden urheilijat sitten Turkkiin haluavat? Ehkä siksi, että ”siirron” toteutuessa he saavat 500 000 dollarin allekirjoitusbonuksen. Lisäksi tarjolla on 300 000 dollarin kompensaatio, jos/kun urheilijat joutuvat olemaan kilpailematta ennen ”siirtoa”. Jos homma onnistuu, luvassa on muhkea kuukausipalkka, olympiavoitosta napsahtaisi 380 000 bonari.
Oletteko te turkkilaiset tosissanne? Rahalla ja dopingilla. Varsinaisia ilonaiheita takuulla koko kansakunnalle, jossa 12 miljoonaa kansalaista ja peräti joka kolmas lapsi kärsii äärimmäisestä köyhyydestä.
Sanat eivät riitä tämän totaalityperyyden äärellä. Enkä voi olla ihmettelemättä urheilijoita, jotka Turkkiin haluavat. Oli rahaa sitten tarjolla kuinka paljon tahansa. Mitenkähän esimerkiksi edellä mainittuihin jamaikalaisiin olympiamitalisteihin mahdetaan jatkossa kotimaassaan suhtautua? Voi olla, ettei Jamaikan yleisurheiluliiton cocktailtilaisuuksiin tulee enää kutsua.
Onneksi kansainvälinen yleisurheiluliitto on näissä hereillä. World Athletics oli sitä mieltä, että edustusoikeuden siirtohakemukset olivat osa Turkin hallituksen johtamaa koordinoitua rekrytointistrategiaa, eli liiton periaatteiden ja sääntöjen vastaisia. Tällä kertaa selkärankaa löytyi.
Jos Turkilla ei ole riittävän lahjakkaita omia urheilijoita, ei ammattitaitoisia valmentajia, eikä kehitystä tuottavaa valmennusjärjestelmää, olkoon niin. Kärvistelköön itse ansaitsemassaan kurjuudessa. Rahalla ei onneksi kaikkea saa.
Lauri Hollo
