Patrik Laine on palannut NHL-jäille tehokkaasti. Kuva: All Over Press

Patrik Laineelta paljastus hoito-ohjelman ajoilta: “Se ei ollut sillä hetkellä tärkeintä”

Miikka Lahtinen |

Patrik Laine on palannut tositoimiin lähes vuoden mittaisen tauon jälkeen.

Suomalaishyökkääjä on pelannut tällä kaudella Montreal Canadiensin riveissä kuusi ottelua, joissa hän on iskenyt kolme maalia ja antanut yhden maalisyötön.

Laineen kaikki osumat ovat syntyneet komeilla laukauksilla. Suomalaisen suurin ase ei ole selvästikään heikentynyt pitkän tauon aikana.

– Olin pitkään koskematta mailaan, joten en juuri työstänyt laukaustani, mutta se näyttää yhä olevan kunnossa. Muiden asioiden kanssa sitten pitääkin tehdä hommia, mutta ainakin yksi ominaisuus on tallella, Laine sanoi NHL.comin/fi:n mukaan.

Tällä hetkellä Laine tekee töitä muun muassa luistelun eteen. Se ei ole ollut koskaan suomalaisen vahvuuksia, eikä pitkä taukokaan tehnyt hyvää.

– Olin luistelematta seitsemän tai kahdeksan kuukautta. Se ei ollut sillä hetkellä tärkeintä, Laine sanoi viitaten hoito-ohjelmaan, jossa hän oli henkisten haasteiden takia.

Seuraavan kerran Laine on tositoimissa Suomen aikaa varhain keskiviikkona, kun Canadiens isännöi Buffalo Sabresia.