Koripalloilija Awak Kuier on suomalaisessa urheilumediassa erikoisessa asemassa. Hänestä kirjoitetaan vain positiivisia juttuja, koska negatiivisesti ei ilmeisesti kehdata kirjoittaa.
Awak Kuier lienee Lea Hakalan ja Taru Tuukkasen ohella Suomen koripallohistorian merkittävin naispelaaja. Eri aikakausien pelaajia on vaikea verrata toisiinsa, mutta Kuier on tehnyt historiaa päästyään ensimmäisenä suomalaispelaajana 1997 toimintansa aloittaneeseen WNBA-ammattilaissarjaan.
Kuier debytoi WNBA:ssa 2021 ja pelasi Dallas Wingsissä vuoteen 2023 saakka. Hän päätti tuolloin keskittyä vain Euroopan sarjojen peleihin, koska kahdella eri mantereella pelaaminen kalenterivuoden aikana kuormitti liikaa.
Myös taloudellisilla ansioilla oli merkitystä. WNBA:ssa Kuier tienasi 2021-23 reilusti alle 100 000 dollaria kaudessa. Paljoa siitä ei käteen jäänyt Yhdysvaltain korkeiden elinkustannusten takia.
Viime talvena WNBA teki uusia kaupallisia sopimuksia, jotka nostivat pelaajien ansiotasoa huomattavasti. Kuier päätti keväällä tehdä paluun WNBA-parketeille saatuaan Dallas Wingsiltä 525 000 dollarin tienestit kaudessa.
Suomen media täyttyi hehkutuksesta. Kuierin tarkempi analysointi pelaajana oli sivuseikka.
Kuierin kausi Dallas Wingsissä on toistaiseksi ollut kohtuullinen, mutta ei loistelias. Hän kärsi loppukeväästä loukkaantumisestakin, joka verotti hänen pelillistä tasoaan.
Kuier on joka tapauksessa jäänyt Dallasissa yllättävänkin vähälle vastuulle. Hän on pelannut keskimäärin 16 minuuttia ottelua kohden. Hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa on 5,4.
Vastuuta Kuier on saanut WNBA:ssa enemmän kuin 2021-23. Tämä on tietysti ollut oletettavaa, koska Italiassa ja Turkissa Kuier on viime vuosina kerännyt rutkasti kokemusta ja on pelaajana huomattavasti valmiimpi.
Toki pistemäärät ja peliminuutit eivät kerro koko kuvaa. On muistettava Kuier pelaa nyt maailman parhaiden pelaajien kanssa.
Kuier on päässyt Dallasissa avausviisikkoonkin, mikä kertoo osaltaan luottamuksesta, mutta siitäkin, että Kuieria halutaan testata kovassa paikassa. Jos hän ei seuraavassa ottelussa ole avauksessa, voi se kertoa siitäkin, ettei valmennusjohto ole ollut häneen tyytyväinen.
Mutta Suomen media kirjoittaa hänestä pelkästään hehkuttelevaan sävyyn. Ei uskalleta kommentoida, että Kuier voisi suoriutua peleissä paremminkin.
Suomen medioissa siteerataan Kuierin osalta asiantuntijoita, jotka tietysti ylistävät Kuierin maasta taivaaseen. Asiantuntijat eivät tietenkään halua Kuieria kritisoida, koska haluavat tuoda naisten koripalloilulle positiivista näkyvyyttä Suomen mediassa. Toimittajien tehtävä olisi tuoda kokonaisuutta analyyttisemmin esiin, mutta koriksen tapauksessa tässä harvemmin onnistutaan, jos ollenkaan.
Jääkiekko ja jalkapallo saavat Suomen medioissa jatkuvaa mediaruoskaa. Esiin kaivetaan kriittisiä asiantuntijoita, jotka haukkuvat kaiken lyttyyn. Negatiivisuus myy lätkässä ja futiksessa hyvin ja touhu useasti menee överiksi.
Koripallossa mennään toisessa äärimmäisyydessä lähes pelkästään positiivisuuden kautta. Karkea esimerkki tästä oli 2022 miesten EM-turnauksen ottelu Serbia-Suomi, jonka Serbia voitti 100-70. Ottelun jälkeen hehkuteltiin, kuinka Suomi jollain osa-alueilla suoriutui kuulemma hyvin maailman huipuista koottua joukkuetta vastaan.
Vuonna 2025 Suomi voitti Serbian 92-86. Silloin Suomi ylitti odotukset, eikä alisuorittanut, kuten 2022, jolloin vastaavalle onnistumiselle olisi ollut edellytyksiä ihan yhtä paljon.
Koripallon valtava positiivisuusero jääkiekkoon tai jalkapalloon verrattuna johtuu tietysti lajien suosiosta. Koris on Suomessa lätkään tai futikseen verrattuna marginaalilaji.
Suomalainen koripallo rypi 1970-luvun jälkeen pohjamudissa 2000-luvun lopulle saakka, 1995 EM-kisapaikka ja Hanno Möttölän NBA-vuodet 2000-02 pois luettuina. Sitten tuli käsittämätön noste, joka yllätti suomalaisen urheilumedian täysin.
Suomen koriksen menestystarina on upea. Journalistisesti sen analysointi on mennyt kuitenkin fanijournalismin puolelle.
Kun taso muuttui lyhyessä ajassa niin paljon positiivisempaan suuntaan, oli siitä tietysti vaikea kehitellä journalistisesti kriittistä kirjoitettavaa. Mutta Suomen medioissa ei ollut paljoa neutraaleja koripallon asiantuntijoita. Lajitaustan omanneet toimittajat hehkuttivat suosikkilajiaan tietysti maasta taivaaseen.
Suomalaiset koripallopersoonat, kuten esimerkiksi Henrik Dettmann, esitettiin medioissa suurina guruina. Heidän sanomisiaan ei juuri kyseenalaistettu.
Susijengi-buumista 2010-luvulla uutisoineet toimittajat olivat suorastaan fanilauma, jota koripalloväki vei mielensä mukaan. Isällinen Dettmann ojensi opetuslapsiaan, jos joku keksi jotain kritisoitavaa.
Lauri Markkasen pääsy NBA:han tähtipelaajan tasolle on Suomen urheiluhistorian merkittävimpiä saavutuksia. Markkanen ansaitsee hehkutuksensa, mutta jos hän toisinaan pelaa huonosti, ei siitä uskalleta Suomessa negatiivisesti kirjoitella.
Kuierin tapauksessa elää vastaava ongelma. Keskiviikkona Kuierilla oli WNBA-ottelussa Washington Mysticsia vastaan yksi pelitilanneheitto, josta hän upotti kaksi pistettä. Lisäksi Kuier heitti sisään kaikki kolme vapaaheittoaan.
Kuier sai ottelussa peliaikaa vain vajaat viisi minuuttia. Se oli hyvin vähän. Ja Dallas hävisi ottelun pistein 92-96.
Silti suomalaismedioissa hehkutettiin Kuierin onnistuneen heitoissaan 100 prosenttisesti. Kuierin vähäinen peliaika ja Dallasin tappio eivät olleet uutisoinnissa olennaisessa roolissa.
Mieleen tulee 1990-luku, jolloin teksti-tv:n sivulta 235 seurattiin suomalaisten NHL-jääkiekkoilijoiden suorituksia. Jos joku suomalaispelaaja onnistui saalistamaan syöttöpisteen, pidettiin sitä onnistumisena ilman sen kummempaa analysointia.
Tuohon aikaan kansainvälisen urheilun seuraaminen oli haastavampaa. Nykyään käytännössä kaikki urheilu on katsottavissa netistä. Mutta median tasossa on yhä puutteensa.
Otto Palojärvi
