Veikkausliigassa voi tapahtua jotain uskomatonta

Otto Palojärvi |

Atleetin ja Ruudun jalkapalloasiantuntija Marko ”Rapa” Rajamäki hämmästelee videoblogissaan IFK Mariehamin hurjaa nostetta.

IFK Mariehamn ei voittanut kauden 19 ensimmäisestä ottelustaan yhtäkään. Moni piti varmana, että seura tipahtaisi kauden päättyessä Ykkösliigaan.

Mutta IFK Mariehamn voittikin kolme viimeistä otteluaan. Sarjapaikka onkin sillä omissa käsissään.  

– Päätöskierroksella IFK Mariehamn voitti jumbofinaalissa loppukauden päävastustajansa FF Jaron 2-0. Meidän pitää muistaa, että IFK aloitti kautensa 19 voitottomalla ottelulla. Ja nyt he ovat kolmen ottelun voittoputkessa, toteaa Marko Rajamäki.

Alemmassa loppusarjassa pelataan viisi kierrosta. Rajamäen mielestä IFK Mariehamnilla on mahdollisuus sellaiseen tekoon, jota sarjan historiassa ei ole aiemmin nähty.

– Näiden voittojensa myötä he pääsevät karsintasarjaan vain pisteen päässä Jarosta ja viisi pistettä SJK:n perässä. Mikäli IFK Mariehamn näistä lähtökohdista varmistaa sarjapaikkansa kaudelle 2027, voidaan sitä pitää Veikkausliigan kaikkien aikojen kovimpana nousuna.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA