Perjantain vetovihje onnistui mukavasti, kun sekä HPK että Pelicans olivat luottamuksen arvoisia. Jatketaan lauantaina kahdella Liiga-ottelulla. Futis- ja ravivihjeet julkaistaan tänään erillisenä uutisena.
JYP pääsee tämänpäiväiseen otteluun levänneenä, kun sen edellinen ottelu oli keskiviikkona. Tuolloin jyväskyläläiset pelasivat erinomaisesti vieraissa Kärppiä vastaan, mutta joutuivat taipumaan 4-2. Nyt JYP saa Pekka Jormakan kokoonpanoon. Maalissa on Eriks Vitols.
HPK otti eilen kauden avausvoittonsa, ja on hieman piristynyt Mikko Mannerin tultua peräsimeen. Tänään vastustaja pääsee otteluun levänneenä, ja se voi olla ratkaisevaa. JYP rankataan vielä selvästi HPK:n yläpuolelle, ja se on tänään hyvä pelikohde. HPK:n maalilla on vastikään 18 vuotta täyttänyt Kim Saarinen.
Atleetin päivän veto: JYP voittaa ottelunsa (1×2), Atleetin arvio 58 %.
⭐ /⭐⭐⭐
Korkein kerroin: @1,8
Vetovihje
TPS on kärsinyt loukkaantumisista, mutta on pelannut silti hyvin keräten jo 12 pistettäkin. Moni lievistä loukkaantumisista kärsinyt pelaaja on mukana – muiden muassa ruotsalais-maalivahti Adam Werner. Eilen joukkue oli vaikeuksissa vierasottelussa tämänpäiväistä vastustajaa Ässiä vastaan, mutta uskotaan, että kotona se vie peliä.
Ässät oli tosiaan pirteä eilen, mutta palkinto jäi saamatta. Alempaan keskikastiin rankattu joukkue on pelannut tasollaan, ja sitä on pidettävä selvästi tämänkinpäiväistä vastustajaansa TPS:ää alempana rankingissa. Joni Ortio tuli paikkaamaan maalivahtivajetta, mutta ei ymmärrettävästi ole ollut vielä huippuiskussa. Tänään tolppien väliin asettuu Topias Rovio.
Atleetin päivän veto: TPS voittaa ottelunsa (1×2), Atleetin arvio 52 %.
⭐ /⭐⭐⭐
Korkein kerroin: @2,10
Tänään tv:ssä: Voit seurata Liigaa MTV Katsomo -palvelussa. Ottelut alkavat klo 17:00.