Ennuste Ouluun: Petri Karjalainen saa monoa ensimmäisenä

Otto Palojärvi |

Atleetin Lätkäveto-ohjelmassa puidaan Liigan alkavan kauden asetelmia. Puidaan myös sitä, kuka valmentaja saa ensimmäisenä kenkää.

Ammattivedonlyöjä Jere Saastamoinen toteaa Lätkävetoa juontavalle jääkiekkoa pitkään junioritasolla pelanneelle kuulantyönnön Suomen mestarille Nico Oksaselle, että Kärppien neljä ensimmäistä ottelua ovat kauden kannalta hyvinkin kriittisiä kahden edelliskauden tapahtumien takia.

– Kärpillä on neljä ekaa peliä kotona. Se voi olla jopa uhka, mutta niistä kaksi voittoa pitää ottaa. Jos tulee kaksi tappiota, niin voi todellakin pyöriä väärään suuntaan. Kärpillä pompitaan hiuslangan varassa, toteaa Saastamoinen.

Petri Karjalainen, joka valmensi KalPan 2025 Suomen mestaruuteen, epäonnistui Kärpissä viime kaudella. Hän sai kuitenkin jatkaa tehtävissään.

– Jos Kärpät lähtee väärään suuntaan, niin epäilen, että siinä on ensimmäinen valmentaja, joka tulee saamaan monoa, Saastamoinen ennustaa.

Atleetin asiantuntijanaa toimiva takavuosien NHL-puolustaja Sami Helenius on Saastamoisen kanssa samaa mieltä, mutta painottaa, että viime kaudella Karjalainen ei ollut rakentamassa joukkuettaan alusta saakka.

– Veit sanat suustani. Viime kaudella oli kova rosteri, mutta ei vain saanut sitä hommaa pelaamaan. Valmentaja kun hyppää uuteen joukkueeseen, niin pelaajat eivät sovi välttämättä siihen sun pelisapluunaan. Nyt on saanut luottojätkiä sinne. Pääsee pumputtamaan omaa peliään,

Helenius korostaa, että pelaajamateriaalin perusteella Kärppien pitäisi olla kärkipäässä.

– Kyllähän Kärppien pitäisi olla pelaajamateriaaliltaan top kutosessa ainakin. Mutta piti olla viime vuonnakin.