Suomi kukisti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-karsintaottelussa perjantaina Tampereella Espanjan maalein 2-1. Samalla puheet siitä, että osan joukkueen pelaajista olisi pitänyt pelata lauantaina A-maajoukkueessa Kansojen liigan ottelussa San Marinoa vastaan vaikuttivat naurettavilta.
Kuopion Palloseurasta hiljattain Saksan Bundesliigaan Mainzin joukkueeseen siirtynyt Otto Ruoppi teki ottelun avausmaalin.
– Se tuli aika nopeasti. Hyvä hyökkäys meiltä. Hyvä tatsi. Hyvä veto. Sitten menin vain tuulettamaan maalia jätkien ja fanien kanssa, Ruoppi sanoi Atleetin toimittajan Lari Silvennoisen haastattelussa.
Kriittisissä palautteissa Palloliitto haukuttiin lyttyyn, että Ruoppi on yhä mukana Pikkuhuuhkajissa. Tampereen huumaa seuratessa moiset puheet kuulostavat irvokkailta.
– Mikä ilta. Yleisölle tarjottiin tuollaista herkkua ja pidettiin jatkopaikkahaaveet ja lohkovoitto elossa. Todella hieno fiilis, hehkutti Ruoppi.
Samaa mieltä oli Djurgårdenissa pelaava suurlupaus Matias Siltanen, joka hänkin on KuPSin kasvatteja.
– Huikea voitto. Jos Espanjan voittaa himassa, ei se ikinä huono juttu ole. Ylpeä olen porukasta. Mielestäni ihan ansaittu voitto. Ei mikään räkävoitto. Voi olla tyytyväinen, hehkutti Siltanen Atleetille.
Siltanen painottaa, että pelaa yhä mielellään Pikkuhuuhkajissa, vaikka jotkut median asiantuntijat ovat vaatineet häntä A-maajoukkueen puolelle jo täksi syksyksi.
– Kyllä tämä maistuu. Tällaisia esityksiä, kun painetaan, niin on kiva pelata. Futis on kuitenkin aina hauskaa, kun sitä pelaa, pelaa missä pelaa, niin pitää nauttia siitä. Tänään se näytti siltä, että jätkien kanssa nautittiin, Siltanen totesi.
Voitto Espanjasta vahvisti Suomen mahdollisuuksia U21 EM-lopputurnauspaikkaan. Voitoilla vieraissa Romaniasta ja Kosovosta Suomi etenee varmasti jatkokarsintaan, mutta Espanjan kompurointi tulevissa otteluissa voisi auttaa Suomen suoraankin kisapaikkaan, jota heltiää lohkovoitolla.




















