Video: Sportivo TV

Liigatähti kertoo syyt lopettamiselleen –”Alkaa käydä hermoille”

Joni Ahokas |

Alexander Ring lopettaa jalkapallouransa sunnuntaina. HJK:n kapteeni avasi Atleetille päätöstään ripustaa nappulakengät naulaan.

Alexander Ringin ansiokas pelaajaura päättyy HJK:ssa tulevana sunnuntaina. Klubin kapteeni voi päästä nostamaan Veikkausliigan mestaruuspokaalia jäähyväisissään kolmatta kertaa urallaan.

Töölön Bolt Areena on loppuunmyyty, kun HJK kohtaa AC Oulun Veikkausliigan mestaruussarjan päätöskierroksella. HJK johtaa FC Interiä paremmalla maalierolla, joten voitto päättäisi kauden mestaruusjuhliin.

Ring, 35, lähti HJK:sta maailmalle mestarina vuonna 2012. Keskikenttäpelaaja vietti yhteensä 13 kautta ulkomailla Saksassa ja Yhdysvaltain MLS:ssä ennen paluutaan kotiin Helsinkiin viime vuoden helmikuussa.

– Taisin lähteä täältä mestaruuden kanssa, ja olisi hienoa lopettaa ura mestaruuteen. Se merkitsisi todella paljon, Ring sanoi Atleetin toimittajan Panu Markkasen haastattelussa.

Ring kokee lopettamispäätöksen selkeytyneen kauden 2026 edetessä. HJK-tähti piti kuitenkin loppuun asti oven auki jatkolle.

Lopettamista puolsivat myös viime vuosien kamppailut polvivaivojen kanssa.

– Olen välttynyt isoilta loukkaantumisilta, mutta polven kanssa on ollut viimeiset kymmenen vuotta jo tekemistä. Jossakin vaiheessa sekin alkaa käydä hermoille, että joutuu valmistamaan itsensä treeneihin pitkän kaavan kautta, Ring selitti.

– Viimeiset pari vuotta on ollut koko ajan vähän vaikeampaa saada kroppa kondikseen. Onhan tässä ikääkin jo.

Ring pääsee lopettamaan uransa omilla ehdoillaan. Enemmän päätöksessä painoi kuitenkin ajoitus.

– Onhan se parempi kuin se, että sinut vietäisiin kottikärryillä pois stadionilta. Mutta se ei nyt ollut sellainen ratkaiseva tekijä.

Poissa suomalaisyleisön valokeilasta

Ring pelasi suuren osan kansainvälisestä urastaan Yhdysvalloissa. HJK-kapteeni siirtyi Saksasta FC Kaiserslauternista New York Cityyn vuonna 2017. Sieltä matka jatkui MLS:n laajennusseuraan FC Austiniin kolme vuotta myöhemmin.

Ring lopetti Yhdysvaltoihin muutettuaan myös maajoukkueuransa jo yhdeksän vuotta sitten. Näin keskikenttäpelaaja saattoi jäädä suomalaisyleisölle hieman tuntemattomaksi hahmoksi.

Ring itse ei ole koskaan nauttinut olemisesta parrasvaloissa huomion keskipisteenä.

– Se on hienoa, jos muut viihtyvät, mutta se ei ole koskaan ollut minun tapani.

Alex Ring, FC Austin
Ringistä tuli Yhdysvalloissa tähti. Samalla Huuhkajat-ura päättyi aikaisin. Kuva: All Over Press

”Tiedän, että annoin kaikkeni”

Ringin lisäksi toinen HJK-legenda Teemu Pukki pelaa sunnuntaina uransa viimeisen ottelun. Kaksikon yhtäaikainen paluu Helsinkiin viime kaudelle ei ollut sattumaa.

– Se oli aina suunnitelmissamme, että pääsisi edustamaan HJK:ta vielä uran loppupuolella, Ring kertoi.

Ring kokee itse olevansa tyytyväinen uraansa, vaikka pokaaleja ulkomaan vuosilta ei kotiintuomiseksi tullut. Sunnuntaina hän voi sulkea ympyrän tekemällä HJK:n vielä kerran ylpeäksi.

– Ei minulla ole mitään katumuksia. Tiedän, että annoin aina kaikkeni. Jalkapallossa, kuten monessa muussakin ammatissa, on paljon eri tilanteita. Kaikki ei ole aina sinun käsissäsi. En vaihtaisi mitään mihinkään.

– HJK on se hienoin ja suurin seura Suomessa. On suuri kunnia päättää urani siellä, missä kaikki alkoi.

HJK–AC Oullu sunnuntaina 8.11. kello 15.00.

Joni Ahokas, Panu Markkanen