NFL Ennusteissa käydään läpi jälleen viikon etukäteen tasaisimmiksi ennustetut kamppailut. Runkosarjaa on kaikilla joukkueilla pelaamatta neljä ottelua. Ainoastaan Buffalo, Kansas City, Philadelphia ja Detroit ovat varmistaneet pääsynsä pudotuspeleihin. Tukevimmin sinne ovat heidän lisäkseen tyrkyllä 11 voittoa saavuttanut Minnesota ja 10 voiton Pittsburgh.
Houston Texans – Miami Dolphins
Atleetin NFL ennusteen arvio voiton todennäköisyydeksi: 47%-53%
Houstonilla on mahdollisuus varmistaa divisioonan voitto tänään, jos he voittavat Miamin ja Indianapolis Colts häviää Denverille. Tämä ei ole mitenkään kirkossa kuulutettu lopputulos, sillä Miami on saanut pelinsä paremmille urille viimeisen kuukauden aikana ja on voittanut neljä viimeisestä viidestä pelistään katastrofaalisen alkukauden jälkeen.
Houstonin otteet ovat vastaavasti ailahdelleet viime viikkoina melkoisesti vakuuttavan alkukauden jälkeen, jolloin he ottivat ensimmäisen kuuden kierroksen aikana viisi voittoa. Nyt voittoja on kahdeksan ja tappioita viisi, mutta heikkotasoisessa AFC South divisioonassa he ovat tukevassa johdossa. He tulevat vapaaviikon jälkeen kohtaamaan Miamin lisäksi kivenkovat Kansasi Cityn ja Baltimoren loppukauden peleissä.
Atleetin simulaatiot antavat hieman yllättäen pienen edun vierasjoukkue Miamille, mutta joka tapauksessa odotettavissa on tiukka peli. Viime kauden erinomaisesti pelannut tulokaspelinrakentaja CJ Stroud ei ole päässyt tänä vuonna samalle tasolle Houstonin ohjaimissa. Nyt olisi hänellä viimeiset hetket parantaa peliään ja nostaa Houston varteenotettavien pudotuspelijoukkueiden sarjaan.
Katso ottelu NFL Game Passin välityksellä tai ilmaiseksi MTV Subilta.
Detroit Lions – Buffalo Bills
Atleetin NFL ennusteen arvio voiton todennäköisyydeksi: 46%-54%
Viikon ehdoton kärkiottelu on Detroit Lionsin ja Buffalo Billsin kohtamminen. Vedonlyöntikertoimien valossa tämä on todennäköisin Super Bowl parivaljakko helmikuussa. Vaikka Buffalo hävisi viime viikolla tiukan pelin Los Angeles Ramsille luvuin 44-42, on molempien viimeaikaiset suoritukset huippuluokkaa.
Buffalolla on ennen viime viikon tappiota seitsemän ottelun voittoputki ja Detroit on hävinnyt vain yhden ottelun kauden toisella viikolla ja seilaa yhdentoista ottelun voittoputkessa. Molemmat ovat siis varmistaneet pudotuspelipaikkansa, mutta he jahtaavat varmasti runkosarjan loppuun asti konferenssin kärkisijoitusta, jolla saa ensimmäisen viikon vapaaksi pudotuspeliessä.
Simulaatiot ovat niukasti Buffalon puolella tässä hyvin tasaiseksi ennustetussa ottelussa. Buffalolla on tämän jälkeen vastassa heikohkoja oman divisioonan joukkueita, joten heillä voiton myötä mahdollisuus konferenssin ykköspaikkaan kasvaa huomattavasti. Detroit kohtaa viimeisellä viikolla kovat Minnesotan, joka ottelu voi vastaavasti ratkaista NFC:n kärkipaikan.
Katso ottelu NFL Game Passin välityksellä.
Seattle Seahawks – Green Bay Packers
Atleetin NFL ennusteen arvio voiton todennäköisyydeksi: 54%-46%
NFC:n villikortti paikkojen kannalta erittäin tärkeässä pelissä kohtaavat Seattle ja Green Bay. Molemmat ovat pelanneet hyvin viime ajat ja odotettavissa on hyvin tasainen peli. Koska joukkueet kohtaavat vain kerran kauden aikana, saattaa tämä ottelu määrittää kumpi saa lopulta viimeisen tai toiseksi viimeisen paikan pudotuspeleihin NFC konferenssista.
Ennusteen perusteella kotijoukkue on hienoinen ennakkosuosikki voitettuaan neljä viimeistä peliä, joista kolme oman divisioonan kilpakumppaneita vastaan. Tämä on nostanut Seattlen divisioonan ykköspaikalle.
Green Bay kärsi viime viikolla niukan tappion koko konferenssin kärkijoukkue Detroitille, mutta edellinen tappio muille kuin Detroitille on syyskuulta Minnesotaa vastaan. Molemmat ovat sarjatauluon nykysijoituksilla menossa pudotuspeleihin, mutta nämä voittomäärät eivät tule kauden lopussa riittämään jatkopeleihin.
Katso ottelu NFL Game Passin välityksellä.