Kuva: Taneli Niinimäki

Esapekka Lappi jahtaa kolmatta voittoa – “Fiilis on nyt vielä parempi”

Taneli Niinimäki |

Rallin SM-sarja jatkuu viikonloppuna Kouvolassa, jossa SM1-luokan pistejohtaja Esapekka Lappi tavoittelee kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa jo kolmatta peräkkäistä voittoa.

MM-rallikonkari nousi sarjakärkeen Turun osakilpailun voitolla. Hän on kerännyt kolmesta kisasta 75 pistettä, vaikka aloitti kauden vasta toisessa osakilpailussa.

– Kesäkausi lähti mukavasti Turussa käyntiin, ja koitetaan jatkaa samaa rataa. Fiilis on nyt vielä parempi kuin Turussa, Lappi kommentoi tiedotteessaan.

– En ole Kouvolan seudulla rallia ajanut sitten vuoden 2012. Uskon, että edessä on hyvä ralli, ja kun sääkin näyttää viikonlopulle todella hyvältä, toivon, että ihmiset saapuvat seuraamaan rallia paikan päälle, hän jatkaa.

Lappi kilpailee SM-sarjassa RTE-Motorsportin Skoda Fabia Rally2:lla. Kuva: Taneli Niinimäki

Nuori Tuukka Kauppinen on pisteissä toisena, kahdeksan pistettä Lappia perässä, ja kolmatta sijaa pitää hallussaan moninkertainen Suomen mestari Teemu Asunmaa.

Kouvolan SM-rallissa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta perjantain ja lauantain aikana.

Kilpailun suora lähetys on katsottavissa FlyingFinn.tv:ssä. Koostelähetys esitetään sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

SM1-luokan pistetilanne 4/7 osakilpailua:

  1. Esapekka Lappi, Skoda 75p
  2. Tuukka Kauppinen, Toyota 67p
  3. Teemu Asunmaa, Skoda 63p
  4. Niclas Grönholm, Skoda 40p
  5. Tommi Jylhä, Skoda 39p

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA