Kuva: All Over Press

Jonne Virtanen sanallisti Jukurien tilanteen Atleetille: “Välillä vetäisee melan esiin”

Roope Määttä |

Jukurit kaapi täyden pistepotin SaiPan vieraana perjantaina.

Mikkeliläisten ilmoitettu pelaajabudjetti on 1,5 miljoonaa euroa, joka on pienin kaikista Liigan joukkueista. Kuuden ottelun jälkeen mikkeliläisten sarakkeessa on kolme voittoa.

Jonne Virtasen miehistö on pyyhkinyt tuloksellisesti lattiaa seitsemällä joukkueella, joiden joukossa ovat sarjataulukon kolmea viimeistä sijaa miehittävät joukkueet Kärpät, Ilves ja HIFK.

– Kaikki muut huutavat, että sinulla on pieni kikkeli, niin välillä vetäisee melan esiin. Tuossa kopissa sanoin näin, Virtanen kertoi Atleetille perjantaina.

Mikkeliläisjoukkue oli pitkään maalin tappiolla perjantaina, kunnes sai kaivettua kaksi maalia kolmannen erän viimeisellä minuutilla, ja niisti voiton Lappeenrannassa maalein 2–1. Jukureilta maalinteossa onnistuivat Topias Hynninen sekä Alexander Ruuttu.

– Meillä on äijää tippunut, niin uutta nuorta tulee tilalle. Kahdessa viimeisessä erässä oli uskallusta pelata hyvin, heittäytyä ja tehdä juttuja omilla vahvuuksilla. Hyppy ensimmäisestä erästä oli huomattava. Ihan mentaalisella ajatuksella, että uskallettiin.

Joukkue kertoi loukkaantumisistaan aiemmin tällä viikolla (lue uutinen). Puolustaja Niko Korkola sekä hyökkääjät Aleks Haatanen ja Jeremi Tammela ovat neljästä kuuteen viikkoa sivussa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA