Eero Mäntyranta on Suomen olympiahistorian menestyneimpiä hiihtäjiä. Mäntyranta teki myös surullista suomalaista urheiluhistoriaa kärähdettyään ensimmäisenä suomalaisurheilijana dopingtestissä.
Eero Mäntyrannan menestykset 1960-luvun arvokisoissa tuskin olivat seurausta dopingista, kuten 1990-luvun hiihtäjillä, jolloin saattoi menestyä vain, jos käytti epohormonia. Mäntyrannan aikana käytettiin varmasti piristeitä, mutta ne eivät tuoneet silloin vastaavanlaista minuuttien kilpailuetua, kuten epo toi.
Mäntyrannalla oli myös poikkeuksellinen hapenottokyky. Hänen hemoglobiiniarvonsa olivat huomattavan korkeat.
Ja huipulle pääsee hiihdossa vain valtavilla harjoittelumäärillä. Mäntyranta oli niin sanotusti himoharjoittelija, joka orjallisesti toteutti Suomen maajoukkueen pitkäaikaisen päävalmentajan Veli Saarisen rankkoja harjoitteluohjelmia.
Olympiakultaa Mäntyranta voitti ensimmäisen kerran Squaw Valleyn 1960 olympialaisissa viestihiihdossa. Uransa huipulla Mäntyranta oli neljä vuotta myöhemmin Innsbruckin olympialaisissa voitettuaan kaksi kultaa henkilökohtaisilla matkoilla sekä viestihopean.
Mäntyranta lähti Innsbruckin kisoihin kultasuosikkina oltuaan talven 1963-64 kisoissa kovassa iskussa. Ja hän voittikin 30 sekä 15 kilometrin kilpailut ylivoimaisesti.
Innsbruckin olympialaisten hiihtokisat järjestettiin Seefeldin pikkukaupungissa. Mäntyranta tuli valituksi siellä ravintolassa Mr. Seefeldiksi leikkimielisessä kilpailussa.
Hän oli sattumalta mennyt ravintolaan, jossa kilpailu järjestettiin. Mäntyranta pyydettiin Mr. Seefeld-kisaan mukaan ja hän poistui ravintolasta voittajana. Paikalla oli suomalaismediaa, joka sai tästä mehevän skuupin.
Hauska yhteys on, että paria viikkoa ennen Innsbruckin kisoja tammikuussa 1964 syntyi muuan Henry Saari. Hän voitti 29 vuotta myöhemmin Mr. Finland-kisan ja loppu onkin Saaren osalta historiaa. Saari on Mäntyrannan ohella tunnetuin suomalainen miesten kauneuskilpailumenestyjä.
Mäntyranta kilpaili olympiakisoissa vielä kahdesti. Grenoblessa 1968 hän voitti yhden hopean ja kaksi pronssia. Suomessa se oli pettymys.
15 kilometrin kullan Mäntyranta hävisi Grenoblessa norjalaiselle Harald Grönningenille vain kahdella sekunnilla. Suomessa oltiin harmissaan.
Mäntyranta lopetti uransa Grenoblen kisojen jälkeen, mutta tekikin yllätyspaluun 1971 tavoitteenaan Sapporon olympialaiset.
Sapporossa Mäntyranta ei menestynyt. Kisojen jälkeen huhtikuussa 1972 paljastui, että Mäntyranta oli tammikuussa SM-kisoissa antanut positiivisen amfetamiinia sisältäneen dopingnäytteen.
Tuolloin dopingtestit olivat juuri tulleet käyttöön. Mäntyrannan käry salattiin ensin, mutta asia tuli julkisuuteen. Hiihtoliitto antoi Mäntyrannalle vakavan varoituksen.
Mäntyranta ei myöntänyt käyttäneensä amfetamiinia. Hän arveli, että ainetta olisi tullut hänen elimistöönsä kisan aikana juottopisteellä.
Oli totuus mikä hyvänsä, oli piristeiden käyttö kilpahiihdossa tiettävästi yleistä 1950- ja 60-luvulla. Suomessa amfetamiinivalmisteita, pervitiniä ja hota-pulveria myytiin apteekeissa laillisesti. Eikä aineiden käyttö ollut hiihtokilpailussa kiellettyä.
Kun piristävät aineet kiellettiin, tulivat hiihdossa muotiin 1970-luvulla verensiirrot. Veridoping kiellettiin vasta 1985, kun Los Angelesin 1984 olympiakisoissa koettiin merkittävä skandaali median edustajan tultua vahingossa paikalle, kun yhdysvaltalaispyöräilijä tankkasi verta omalta äidiltään.
Suomessa eikä missään muussakaan maassa ole tehty perusteellista rehellistä tutkimusta piristeiden käytöstä tai muiden suoritusta parantavien kyseenalaisten keinojen hyödyntämisestä hiihtokilpailuissa.
Legendoja ei ole haluttu pilata. Joku uskoo tonttuihin, joku joulupukkiin, ja joku puhtaaseen urheiluun.
Mäntyranta oli kärystään huolimatta 1960-luvun merkittävimpiä suomalaisurheilijoita aivan ansaitusti. Hiihdossa hänen lisäkseen kolmeen olympiavoittoon ovat yltäneet suomalaisista vain Veikko Hakulinen ja Iivo Niskanen.
