Leijonissa helmikuussa Milanossa olympiapronssia voittanut Erik Haula kertoo Atleetin haastattelussa kaudestaan ja tavoitteistaan Nashville Predatorsissa.
Predators hävisi sunnuntaina vierasottelussa Edmonton Oilersille maalein 1-3. Predators ajautui 0-2 -tappioasemaan, eikä takaa-ajo riittänyt.
– Aika tiukka jääkiekkopeli. Muutamista virheistä kaveri ratkaisi. Jupi (maalivahti Justus Annunen) pelasi mun mielestäni tosi hyvin maalissa. Niidenkin veskari pelasi hyvin. Tiukka peli. Pienistä on kiinni aina tähän aikaan vuodesta, kommentoi Erik Haula Atleetin NHL-kirjeenvaihtajan Jouni Niemisen haastattelussa.
Haula siirtyi Nashvilleen viime kesänä New Jersey Devilsistä. Hän pelasi Predatorsissa aiemmin kaudella 2020-21.
– Hyvältä on tuntunut. Tietysti on kiva mennä paikkaan, joka on jonkin verran tuttu. Joukkuekaverit on tuttuja. Se aina auttaa ja nopeuttaa sitä siirtymistä. Kaikki meni ihan hyvin, Haula toteaa.
Haula oli pitkään siirtohuhujen keskiössä. Häntä kohtaan oli kiinnostusta useammasta seurasta.
Predators halusi kuitenkin pitää Haulan. Seuran GM Barry Trotz totesi, että Haulasta on enemmän hyötyä joukkueelle, kuin että hänet myytäisiin.
Tämä kertoo osaltaan siitä, että Predators taistelee pudotuspelipaikasta tosissaan ja laittaa sen asian tulevien kausien joukkuerakennuksen edelle.
Haula on iloinen Trotzin kehuista. Hän haluaisi jatkaa Predatorsissa.
– Totta kai tuntuu mukavalta. Nashvilleen tultiin sillä mielellä, että mentäisiin pleijareihin ja auttaisin siinä, ja sitten toivottavasti jäisin tänne. Se on ollut mun tavoitteena siitä asti, kun tänne tulin. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Milano Cortinan olympialaisissa Haula pelasi erittäin hyvin kerättyään kuudessa ottelussa tehopisteet 3+3. Hän suoriutui toisen Porin Ässien kasvatin Joel Armian tutkaparina vakuuttavasti.
Merkittävässä voitossa Ruotsista maalein 4-1 parivaljakko värkkäsi ikimuistoisen alivoimamaalin, joka vei Tre Kronorin tähdiltä puhtia pois.
Haula muistelee olympiakokemustaan lämmöllä.
– Siitä jäi aika paljon mieleen. Pronssimitalit ja yksi hienoimmista kokemuksistani urallani. Pienestä oli kiinni, että mitali olisi ollut kirkkaampikin. Ylpeä olen meidän joukkueesta. Hieno kokemus.








































