Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla ajettavalla Portugalin MM-rallilla. Toyota lähtee Portugaliin Kanarian MM-rallin neloisvoitto taskussaan. Tallipäällikön tehtäviä paikalla hoitava Juha Kankkunen on ennakoinut tulevaa rallia.
Kankkusen odotukset ovat katossa. Hän muistutti kuitenkin, että edessä on myös uudenlainen haaste joillekin kuskeille.
– Portugali on aina ralli, jota odotamme innolla. Siellä ihmiset ovat erittäin intohimoisia rallia ja lajin historiaa kohtaan, ja tapahtuma on ollut viime vuosina vahva meidän tiimillemme. Tiet ovat nautittavia ajaa, mutta ne voivat myös muuttua varsin kuluttaviksi ja haastaviksi autoille ja renkaille.
– Tiedämme myös, että tien aurauksen vaikutus voi olla merkittävä, ja meiltä neljä kuljettajaa ajaa kärkisijoilta torstaina ja perjantaina. Elfyn (Evans) on toki tottunut auraamaan tietä, mutta Takalle (Katsuta), Samille (Pajari) ja Oliverille (Solberg) se on uusi haaste, johon täytyy sopeutua. Seb puolestaan starttaa hieman taaempaa, ja hän on menestynyt tässä rallissa paremmin kuin kukaan muu, muistutti Kankkunen.
Pajari tiedostaa toki itsekin tilanteen. Hän ymmärtää olevansa uuden äärellä.
– Odotan innolla paluuta soralle Portugalissa: tuntuu, että on kulunut pitkä aika siitä, kun ajoimme perinteisen sorarallin, jos ei lasketa Keniaa tai Saudi-Arabiaa, jotka olivat äärimmäisempiä.
– Ensimmäistä kertaa ajamme soralla aivan kärjen tuntumassa lähtöjärjestyksessä, mutta en voi liikaa valittaa, koska olen mukana kärkikamppailussa enkä ole ainoa, joka voi kärsiä tilanteesta. Takaa lähtee kovia kuljettajia – esimerkiksi Seb – jotka voivat olla vaikeita voitettavia, mutta toivon, että pystymme jatkamaan vahvaa virettämme, viestitti Pajari.
