Viivi Lehikoisen Suomen ennätys on uhattuna

Otto Palojärvi |

Hilla Uusimäki yllätti viime keskiviikkona Lahden Motonet-kisoissa juoksemalla 400 metrin aidoissaan ennätysaikansa 54,63.

Suomen kaikkien aikojen tilastossa Hilla Uusimäki on kolmantena. Viivi Lehikoinen aitoi Suomen ennätyksen 54,40 vuonna 2023 Huelvassa. Tuija Helander oli Rooman MM-kisoissa 1987 aitonut SE-ajan 54,62, joka ehti olla lähes 25 vuotta voimassa ennen kuin Lehikoinen rikkoi sen ensi kertaa 2022.

Nyt Lehikoisen SE-aika on uhattuna. Uusimäki jäi ajasta vain 23 sadasosaa.

-Mä en ajatellut, että voisi kulkea noin kovaa ekassa kisassa, mutta ihan huikeeta, totesi Uusimäki Atleetin toimittajan Jari Porttilan haastattelussa.

Uusimäki on vakuuttunut, että pystyy parempaankin.

-Siellä oli sellaista näköpiirissä, että on parannettavaakin vielä. Varsinkin tossa loppupätkällä. Ehkä turhan varovaisilla rytmeillä tulin sen loppusuoran. Kyllä sen perusteella pystyn vielä parantamaan.

Kyse oli siis Uusimäen kauden avauksesta. Ja heti meni noin kovaa.

-Kyllä toivoisin, että se käyrä olisi niin kuin eteenpäin tästä. Ainakin mulla yleensä on ollut silleen, että vaatii muutaman juoksun, että se alkaa vakioitumaan ja kuntokin alkaa paranemaan kesän mittaan, Uusimäki totesi.

-Etukäteen ajattelin, että miten mä edes jaksan tänään loppuun asti? Ei mulla ollut mitään hajua, hyydynkö mä 300 metrin kohdalla tai 250 metrin kohdalla. Sekin oli positiivinen yllätys, että tuli loppuun asti hyvin, hän lisäsi.