HELSINKI. HIFK:n viime kausi oli lähes alusta loppuun melkoista painajaista. Joukkue ajautui jo ennen liigakauden alkua jopa sen mittapuulla poikkeukselliseen loukkaantumissumaan – eikä tämä voinut olla näkymättä sarjataulukossa.
HIFK kynti pitkään sarjan hännillä, eikä päävalmentaja Olli Jokinen päässyt operoimaan sellaisella joukkueella, millä hän olisi halunnut.
Kauden loppua kohti mentäessä HIFK:n sairastupa tyhjeni ja samalla parani myös peli. HIFK selvisi lopulta pudotuspeleihin ja haastoi KalPan miehekkäästi. KalPa eteni puolivälieriin viidessä ottelussa, mutta tuossa vaiheessa helsinkiläisten peli riitti jo.
Olli Jokinen hyppäsi viime keväänä liikkuvaan junaan. Hän korvasi potkut saaneen Ville Peltosen HIFK:n päävalmentaja, mutta joukkue ei ollut hänen näköisensä.
Nyt Jokinen on saanut kokoonpanoon paljon juuri sellaisia pelaajia, jotka sopivat siihen jääkiekkoon, mitä Jokinen haluaa joukkueeltaan nähdä.
Niko Huuhtanen ja Linus Nässén tulivat ”OJ:lle” tutuksi jo Mikkelin Jukureissa ja Tim Juel ja Lukas Pilö ovat hänelle tuttuja Timråsta. Tämän lisäksi myös viime kauden runkopelaajat ovat saaneet jo yhden vuoden harjoitella Jokisen pelitapaa ja toimintatapoja. Kaikkiaan HIFK:n kokoonpanosta löytyy vain kourallinen pelaajia, jotka eivät ole ennen pelanneet tai harjoitelleet Jokisen alaisuudessa.
Jokinen kokeekin, että joukkue on nyt enemmän ”hänen” kuin viime kauden joukkue.
– Olen pystynyt nyt itse vaikuttamaan siihen, keitä pelaajia tänne on tullut. Kaikki tänne hankitut pelaajat on valittu sillä perusteella, että he pystyvät pelaamaan sitä pelitapaa, mitä me halutaan pelata, Jokinen sanoo Atleetin haastattelussa.
– Koutsilla ei ole tänä vuonna enää mitään selityksiä, eikä pelaajillakaan pidä enää olla. Koska uusilla pelaajilla on paljon historiaa tämän meidän valmennuksen kanssa ja ymmärrystä siitä, että mihin he ovat tulossa. Nämä keskustelut on pelaajien kanssa käyty jo ennen sopimusten allekirjoitusta. He tietävät, millaiseen mankeliin he ovat tulossa ja mitä heiltä odotetaan, Jokinen paaluttaa.
– Jotkut pelaajat ovat olleet tästä muutaman vuoden pois. Sitten he ovat tulleet sanomaan, että he muistavat tämän harjoituksen, mutta nyt siihen on tullut muutama juttu lisää. Niin ne valmentajatkin kehittyy. Ei sentään ihan samoilla mennä, Jokinen naurahtaa.

”Viime vuonna joutui paljon valehtelemaan”
Jokisen mukaan HIFK on nyt paljon valmiimpi kuin viime vuonna. Ja tuloksen tekemiseen on nyt aiempaa paremmat työkalut.
– Tosi hyvä valmistautuminen kauteen on ollut. Olo on tosi luottavainen, sillä olemme paljon edellä sitä viime vuotta, Jokinen sanoo.
Jokiselta kuultiin viime vuonnakin itsevarmoja puheita, vaikka niille ei välttämättä paljoa katetta ollutkaan.
– Viime vuonna täällä joutui paljon valehtelemaan toimittajille siitä, että se peli olisi kunnossa, vaikka sen näki jo harjoituspeleissä, että vaikka tulos näytti ihan hyvältä, niin se peli oli kuitenkin sitten loppupeleissä vielä aika hirveetä, Jokinen sanoo suoraan.
Vaikka IFK:n joukkueessa on ollut paljon vaihtuvuutta, ei sen pitäisi – eikä se saisi – näkyä kaukalossa enää millään tavalla negatiivisesti.
– Nyt voi paljon luottavaisemmin sanoa, että se paketti on hyvin kasassa. Niin kuin sen tietysti pitääkin olla jo päivästä yksi alkaen, Jokinen sanoo.
Vielä viime kaudella helsinkiläisten peli ailahteli paljon jopa yksittäisten erien sisällä. Nyt senkin asian pitäisi olla kunnossa.
– Kyllä me olemme kehittyneet sellaisen jatkuvan peliotteen pitämisessä ja jänteen kestävyydessä, Jokinen kertoo.
– Sitten meillä on myös ymmärrys siitä, että millaiseen tilanteeseen se seuraava kentällinen menee jäälle. Niiden asioiden perässä me olimme jo viime vuonna. Kyse on siitä, että pystyykö se pelaaja tekemään niitä asioita selkärangasta ilman viivettä ja saadaanko me siihen peliin toisteisuutta. Nyt näyttää senkin suhteen paremmalta, Jokinen linjaa.
Jotta peli voisi olla kunnossa, tarvitaan siihen tietysti myös sopiva pelaajamateriaali.
– Halusimme rakentaa meille erittäin pelitaitavan ja liikkuvan puolustuksen, jotta me päästäisiin paineen alta pois. Hyökkäykseen haluttiin taas lisää kokoa ja nimeomaan sitä, että pystyisimme liikkeestä pelaamaan ja lähtemään, ettei meidän tarvitsisi pysähtyä enää niin paljoa. Näitä asioita olemme nyt saaneet näkyviin harjoituspeleissä ja harjoituksissa. Sitä kautta meidän pelaamisesta on tullut myös aiempaa paljon taloudellisempaa, Jokinen kertoo.
– Data on jo paljastanut sen, että pelaajien luistelumatkat ovat vähentyneet, kun siihen on tullut enemmän järkeä. Enää ei luistella joka suuntaan 50 metriä laput silmillä, vaan siinä enemmän nyt järkeä.
Jokisen HIFK pelaa nyt aika samanlaista lätkää kuin hänen valmentamansa Jukurit ja Timrå aiemmin. Sitä tavoiteltiin jo viime kaudella, mutta se ei sattuneesta syystä ollut mahdollista. Olihan joukkueelta pahimmillaan yli puolet vakiokokoonpanon pelaajista sivussa.
– Anders ”Masken” Carlsson tuli mukaan valmennustiimiin ja kyllä se peli on meillä hyvin lähelle sitä, mitä pelasimme Timråssa ja Jukureissa viimeisenä vuotena, Jokinen vahvistaa.
– Mutta oikeastaan se on myös aika lähelle sitä peliä, mitä pelasimme viime vuonna viimeiset 10 peliä. Ei meillä KalPaa vastaan pudotuspeleissä jäänyt enää kiinni siitä pelistä. Olemme hyvin luottavaisia sen suhteen, että tämä pelisapluuna, mikä meillä nyt on, on myös voittava sapluuna, Jokinen sanoo.
HIFK:n SM-liigakausi alkaa perjantaina 4. syyskuuta, kun Nordikselle saapuu vieraaksi Mikko Mannerin valmentama HPK.
Ville Hirvonen


























