Nicklas Bäckström on valittu Ruotsin EHT-joukkueeseen. Tre Kronor -paluun ajoitus on suomalaisittain mukava, sillä entinen NHL-tähti nähdään Tampereella tulevan viikon sunnuntaina eli isänpäivänä.
Suomalaisille Bäckströmin näkeminen on harvinaista herkkua. 37-vuotias konkari ei ole pelannut urallaan Suomessa ainakaan aikuisten tasolla tai alle 18- tai 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Mikäli Bäckström on pelannut Viiden maan turnauksen kaltaisissa juniorimaajoukkueiden harjoitusotteluissa Suomessa, niistä on harvalla muistikuva juuri hänestä. 37-vuotiaan hyökkääjän edellisestä maajoukkuepelistä on aikaa yli kahdeksan vuotta.
Stanley Cupin voittanut, parhaimmillaan 100 tehopisteen rajan rikkonut 1105 NHL-ottelun konkari palasi täksi kaudeksi SHL:ään. Kotiseudulleen, gävleläisen Brynäsin joukkueeseen palannut Bäckström on aloittanut kautensa 17 ottelun tehoilla 2+11=13.

































































