IK Oskarshamn ja Emil Vuorio ovat päässeet sopimukseen koskien kautta 2025–26.
22-vuotias suomalaismaalivahti siirtyy Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyAllsvenskanissa pelaavan seuran riveihin TUTO Hockeysta.
Vuorio esiintyi menneellä kaudella Mestiksessä 36 ottelussa torjuntaprosentilla 90,8. Nuori maalivahti pelasi myös kaksi ottelua lainalla Kiekko-Espoon riveissä.
– Olemme saaneet erittäin hyvää palautetta Emilistä sekä jäällä että sen ulkopuolella. Hän on valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan ja olemme iloisia, että hän päätti tulla Oskarshamniin.
– Hän on saanut koulutuksensa TPS:ssä ja se näkyy hänen pelityylissään. Jäällä hän muistuttaa esimerkiksi Lassi Lehtistä, kertoo urheilupäällikkö Arsi Piispanen seuran tiedotteessa.