Kuva: All Over Press

Atleetin peli-idea maanantaille – Verona venyy vähintään tasapeliin Juventusta vastaan

Toimitus |

Atleetin pelivihjeet ovat startanneet hyvin ja osin onnekkaastikin, kun 12 peli-ideasta kahdeksan on pitänyt.

Maanantaina Päivän vetoihin nostetaan Veronan menestys Juventuksen isäntänä. Como Cagliarin vieraana on myöskin harkinnan arvoinen kohde, mutta jätetään se tällä kertaa niukasti pelisuosituksen ulkopuolelle.

Juventus arvioitiin Atleetin kausi-rankingissä kuudennelle sijalle (lue tästä). Se oli selvästi alempi kuin vedonlyöntimarkkinan konsensus, sillä Juve arvioitiin yleisesti mestarisuosikki Interin pahimmaksi vastustajaksi.

Niinpä ennen kauden alkua vaikutti, että Atleetin Päivän vedoissa päästään ottamaan kantaa torinolaisia vastaan. Ensimmäinen tilaisuus tähän on maanantaina, kun joukkue matkaa Veronan vieraaksi.

Kauden avauksessa Juventuksen isännöidessä Comoa Atleetti oli vielä tarkkailutunnelmissa. Tuon ottelun Juventus voitti puhtaasti ja ansaitusti 3-0.

Tähän otteluun Juventus kärsii lievistä loukkaantumishuolista, kun avausottelussa esiintyneet Timothy Weah ja Khephren Thuram lienevät sivussa.

Päivän veto siis ottaa kantaa Veronan puolesta niin, että lunastus tulee tasapelillä tai Veronan voitolla eli vetomuotona on +0,5 maalin tasoitus Veronalle.

Verona aloitti kauden loistavasti peitoten kotonaan kovan Napolin puhtaasti 3-0 kolumbialaisen Daniel Mosqueran maalatessa kahdesti.

Atleetti arvioi Napolin ennen kauden alkua niukasti Juventusta paremmaksi eli Veronalle riittää, kun jatkaa siitä mihin kausiavauksessaan jäi.

Veronan Atleetti-ranking oli kuudestoista, mikä oli muutaman pykälän korkeampi kuin mitä muista jalkapallo-aviiseista sai kauden alla lukea. Veronalla ei pitäisi olla merkittäviä poissaolijoita maanantai-illan otteluun.

Tänään tv:ssä: Voit seurata ottelua (näin katsot Serie A:ta) MTV Katsomosta. Ottelu alkaa klo 21:45.

Atleetin valinta: Verona pelaa tasan tai voittaa (+ 0,5 maalia)

⭐ ⭐/⭐⭐⭐

Korkein kerroin: @2,13

Atleetin seuraava Päivän vedot -artikkeli ilmestyy tiistaina 27.8.2024 klo 12:00 mennessä.

LUE LISÄÄ AIHEESTA

Tiistain nostot: Liiga

Lauantain nostot: Liiga

Niklas Arell ja Noa Vali juhlimassa voittoa Sportia vastaan lauantaina maaliskuun alkupuolella.

Perjantain nostot: Liiga

Torstain nostot: Liiga