Jari-Matti Latvala hehkuttaa Sami Pajaria – ”Fantastista nähdä”

Lauri Hollo |

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ajaa itsekin Jyväskylän MM-rallissa viikon päästä Toyotan Rally2-autolla. Hän hehkuttaa avoimesti Viron rallissa uransa ensimmäisen WRC1-voiton suvereenisti polkenutta Sami Pajaria.

Pajari oli nopeavauhtisessa kilpailussa ylivoimainen. Suomen ralli on vielä nopeavauhtisempi, koko kalenterin nopein. Atleeti hehkutti Pajarin huikeaa nousua jo eilen.

– Oli fantastista nähdä Samin ottavan uransa ensimmäisen voiton. Mahtavaa on ollut myös nähdä hänen valtava kasvunsa tämän kauden aikana, Latvala hehkuttaa Toyotan tiedotteessa.

Toyotalla ei mene muutenkaan kehnosti, heillä on MM-sarjassa vitosjohto.

– Onhan se mieletöntä, että jokainen viidestä kuljettajastamme on ottanut voiton tämän kauden aikana. Ja jokaisella heistä on vielä mahdollisuus maailmanmestaruuteen. Totta kai odotan, että joku heistä voittaa myös Jyväskylässä. Tulee takuulla todella tiukka taistelu, Latvala pohtii.

Vuosi sitten Latvala kävi WRC2:ssa eeppisen voittotaistelun Roope Korhosen kanssa. Korhonen voitti lopulta 1,1 sekunnin erolla.

– Olen todella kiitollinen Akio Toyodalle, että pääsen jälleen ajamaan kotikilpailussa Rally2-autolla. WRC2:n taso on tänä vuonna hurjan kova ja tiukka, uskon, että näemme jälleen huikean taistelun.

Sami Pajari on noussut Viron voiton myötä jopa maailmanmestaruustaisteluun. Miehen itseluottamus on täysin eri tasolla kuin viime vuonna.

–  Viron voitto oli aivan uskomattoman hieno, leijun välillä yhä niissä fiiliksissä. Juhlimiseen ja rentoutumiseen ei paljon aikaa jäänyt, jo kaksi päivää myöhemmin testasimme Suomessa. Viron tavoin tämä on suosikkirallini, mutta totta kai se on vielä erityisempi, kun pääsee ajamaan kotiyleisön, oman perheen ja ystävien edessä, Pajari hehkuttaa.

Pajari on ajanut Jyväskylän jo viidesti aiemmin urallaan. Viime vuonna hän oli viides.

– Tiet ovat todella kauniita ja nautin valtavasti niillä ajamisesta. Moni varmasti odottaa nyt, että pystymme jälleen voittamaan. Emme voi kuitenkaan väheksyä lainkaan kovia vastustajia. Mutta samaan aikaan tietysti toivomme ja uskomme, että pystymme voittamaan. En malta odottaa.

Jos Pajari voittaa myös Suomen, loppukauden näkymä on hänelle huikea. On silti selvää, että hänen pitää pystyä loppukaudesta raapimaan myös sunnuntain pisteitä kuten mies teki Virossa. Jos hän pystyy siihen, maailmanmestaruus ei jää ainakaan kauaksi. Toinen asia, mikä Pajarissa on tänä vuonna ilahduttanut, on hänen kasvanut varmuutensa kuljettajana. Vielä viime vuonna tuntui siltä, että kun kisa meni mainiosti, Pajari ”löysi” kuitenkin jostain viimeistään lauantaina kiven, joka tuhosi hänen kilpailunsa. Nyt hän on ajanut kauden yhdeksästä MM-rallista kahdeksan maaliin. Heikoin sijoitus on seitsemäs, toiseksi heikoin neljäs. Ja kaikki muut ovatkin sitten päätyneet podiumille.

Kun Kalle Rovanperä jätti rallit, ajateltiin, että suomalaisten mielenkiinto lajiin katoaa, kun menestyjää ei enää ole. Kiitos Pajarin, tilanne on muuttunut täysin. Tätä tuskin surevat AKK ja Jyväskylän rallin puuhahenkilötkään.

Lauri Hollo