Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut käynnistyvät jälleen tammikuun puolessa välissä ja kestävät aina helmikuun 11. päivään saakka. Turnaus oli alun perin tarkoitus järjestää kesällä 2023, mutta isäntämaa Norsunluurannikon säätila pakotti Afrikan jalkapalloliiton siirtämään kisat keskelle talvea – vaikka Norsunluurannikko sijaitsee pohjoisella pallonpuoliskolla, on se hyvin lähellä päiväntasaajaa ja kesät ovat turhan kuumia jalkapallon pelaamiseen. Myös edelliset, vuoden 2021 kisat pelattiin talvella Kamerunissa samasta syystä.
Afrikan-mestaruuskilpailut otteluohjelma
Turnaukseen osallistuu yhteensä 24 maata, jotka on jaettu kuuteen neljän joukkueen lohkoon. Lohkojen sisällä pelataan kertaalleen vastakkain ja lohkon kaksi parasta etenevät suoraan pudotuspelivaiheeseen. Lisäksi lohkojen neljä parasta kolmosta jatkavat pudotuspeleihin. Pudotuspeleihin tiensä selvittää siis 16 joukkuetta ja lohkon voittajat saavat vastaansa toisten lohkojen kakkoset tai kolmoset. Yksiosaisen pudotuspelin voittaja etenee seuraavalle kierrokselle ja häviäjä pääsee kannustusjoukkoihin. Ottelutahti on kova, sillä finaalijoukkueet voivat joutua pelaamaan seitsemän ottelua reiluun kolmeen viikkoon.
Osallistujamaat ja lohkot
Afrikan-mestaruuskilpailuhin osallistuvista 24 maasta edellisiin ACN-kisoihin osallistui 17. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015 Afrikan-mestaruuskisoissa ei ole mukana yhtäkään ensikertalaista – joskin Mosambikin edellisestä edustuksesta on aikaa jo 14 vuotta. Edellisten kisojen voittaja Senegal sekä finalisti Egypti ovat mukana turnauksessa, kuten myös vuoden 2019 Afrikan-mestaruuskilpailujen voittaja Algeria. Suuria yllätyksiä ei karsinnoissa nähty, vaan kisoihin etenivät odotetut 24 joukkuetta.
Lohkojako Afrikan-mestaruuskilpailuissa on seuraava:
- Lohko A
- Norsunluurannikko, Nigeria, Päiväntasaajan Guinea, Guinea-Bissau
- Lohko B
- Egypti, Ghana, Kap Verde, Mosambik
- Lohko C
- Senegal, Kamerun, Guinea, Gambia
- Lohko D
- Algeria, Burkina Faso, Mauritania, Angola
- Lohko E
- Tunisia, Mali, Etelä-Afrikka, Namibia
- Lohko F
- Marokko, Kongo, Sambia, Tansania
Afrikan-mestaruuskilpailut: suurimmat suosikit ja tähtipelaajat
Turnauksen suurimpiin voittajasuosikkeihin kuuluvat edellisen turnauksen voittaja Senegal sekä vahvasti vuoden 2022 MM-kisoissa esiintynyt Marokko. Tiiviisti kärkikaksikon perässä seuraavat isäntämaa Norsunluurannikko, Algeria sekä edellisten kisojen finalisti Egypti. Kuuden kärjen täydentää perinteinen jalkapallomahti Nigeria, jonka menestys on kuitenkin viime aikoina ollut laihanlaista.
Marokon kisaryhmä koostuu suurilta osin Euroopan suurien sarjojen pelaajista. La Ligan Sevillassa maaleja paukuttava Youssef En-Nesyri kuuluu turnauksin suurimpiin tähtiin ja on yksi suosikeista voittamaan maalipörssin. Myös Marokon puolustuksesta löytyy kovia nimiä, kuten PSG:n Achraf Hakimi, Bayern Münchenin Noussair Mazraoui sekä West Hamin Nayef Aguerd. Manchester Unitediin kesällä siirtynyt Sofyan Amrabat ihastutti otteillaan MM-kisoissa ja taitoa sekä maalintekovoimaa kentälle tuo juonikas Hakim Ziyech. Kokonaisuudessaan Marokko lienee kisojen nimekkäin joukkue ja kantaa ennakkosuosikin viittaa oikeutetusti.
Senegalin joukkue eteni edellisissä kisoissa lähes samalla ryhmällä päätyyn asti ja pääsi nostamaan Afrikan-mestaruuskisojen voittopokaalia. Joukkueen suurin tähti on Liverpoolissa maailmanmaineeseen noussut ja nykyisin Saudi-Arabiassa palloileva Sadio Mane, joka on iskenyt 98 maaottelussaan peräti 39 osumaa. Senegalin avauksesta löytyy Manen lisäksi useita Euroopan kentillä marinoituneita pelaajia, kuten Evertonin kokenut Idrissa Gueye, Nottingham Forestin Cheikhou Kouyaté sekä Real Betisin luotettava Youssouf Sabaly. Nuorempaa polvea edustavat Chelsean hyökkääjä Nicolas Jackson ja Tottenhamin Pape Sarr, joten joukkueesta löytyy kokemusta sekä nuoruuden intoa.
Isäntäjoukkue Norsunluurannikko on perinteisesti ollut kova luu ja tälläkin kertaa jalkeilla on vahva nippu. Nuoret ja lupaavat Leverkusenin Odilon Kossounou, Monacon Wilfried Songo sekä Sporting Lissabonin Ousmane Diomande rakentavat vahvan puolustuksen rungon ja hyökkäyspäässä Nicolas Pépé sekä Sébastian Haller laittavat palloa pussiin. Saudi-Arabiassa leipänsä tienaavat Franck Kessié sekä Seko Fofana tiivistävät keskikenttää, mutta pelinrakentaminen saattaa olla ”Elefanttien” heikkous. Isäntiä ei kuitenkaan kannata aliarvioida, sillä joukkueessa on myös potentiaalisia yllättäjiä
Afrikan-mestaruuskisojen suurin tähti lienee Egyptin Mohamed Salah, joka on yhä 31-vuotiaana yksi Valioliigan parhaista pelaajista ja Liverpoolin selkäranka. Salah on takonut Egyptin paidassa 53 maalia 94 ottelussa ja on paljon vartijana näissäkin kisoissa. Egypti kuuluu kahden ennakkosuosikin haastajaryhmään ja edellisissä kisoissa se eteni finaaliin tiiviin joukkue- ja puolustuspelaamisen ansiosta: pudotuspelivaiheessa kaikki neljä ottelua etenivät jatkoajalle ja kolme kertaa rangaistuspotkukilpailuun.
Muut Afrikan tähdet
Monessa muussakin joukkueessa tuikkii useita Afrikan tähtiä eikä ole lainkaan kaukaa haettua, että vuoden 2023 Afrikan-mestaruuskisoissa nähtäisiin yllätyksiä ja jopa yllätysvoittaja. Nigerian Victor Osimhen on yksi suosikeista voittamaan maalipörssin ja ruuti on ollut kuivaa seurajoukkue Napolin paidassa jo useamman kauden. Ghanan Mohammed Kudus siirtyi kesällä isolla rahalla Ajaxista Valioliigan West Hamiin ja on vakuuttanut otteillaan alusta saakka. Monipuolinen keskikenttäpelaaja johtaa joukkojaan edestä ja saattaa hyvinkin nostaa Ghanan yllättävänkin kovaksi haastajaksi.
Lisäksi silmällä kannattaa pitää esimerkiksi Algerian Riyad Mahrezia, joka siirtyi viiden Manchester Cityssä vietetyn kauden jälkeen Saudi-Arabiaan. Mahrez toimii Algerian kapteenina ja on iskenyt 30 maalia 89 maaottelussa. Toinen seuraamisen arvoinen kapteeni löytyy Kamerunin paidasta, jossa Vincent Aboubakar lähentelee 100 maaottelun rajaa – maaleja on syntynyt 98 ottelussa 37. Samassa joukkueessa maalia vartioi kenties kisojen paras maalivahti Andre Onana, joka torjui edellisellä kaudella Inter Milanin Mestareiden liigan finaaliin ja tällä kaudella tilkitsee Manchester Unitedin maalia.
Afrikan-mestaruuskilpailut ja vedonlyönti
Atleetin vedonlyöntivihjeet ja muut vedonlyöntiin liittyvät artikkelit löytyvät sivuston vedonlyönti-osiosta. Pidä silmällä päivittäin ilmestyviä vihjeitä, uutisia ja artikkeleja pysyäksesi kartalla, mistä löytyvät parhaat vedonlyöntikohteet Afrikan-mestaruuskisojen ajan.
Lähteet: wikipedia.com, veikkaus.fi