Kuva: All Over Press

San Francisco 49ers laittoi rahaa palamaan – 50 miljoonaa dollaria kahteen pelaajaan

Mikko Saarela |

San Francisco 49ers on vahvistanut hyökkäystään. Hyökkäyksen ulompi linjamies Colton McKivitz on kiinnitetty kolmeksi vuodeksi eteenpäin, ja paluumuuttajana kokoonpanoon liittyy Kendrick Bourne.

The Athleticin mukaan McKivitzin sopimus on 45 miljoonan dollarin arvoinen, mikä nostaa kausipalkkaa 15 miljoonaan. Sopimus oli allekirjoitettuna pöytälaatikossa jo ennen NFL-kauden alkua, mutta julkaisun kanssa haluttiin odottaa.

Oikealla puolella linjaa paikkansa sementoinut McKivitz ei ole vuoden 2023 läpimurtonsa jälkeen joutunut jättämään yhtäkään ottelua väliin. Uusi sopimus tarkoittaa roimaa palkankorotusta aiempaan, noin 2,3 miljoonan dollarin kausitienestiin.

Bourne päätyi vapaalle jalalle pyydettyään sopimuksensa purkamista New England Patriotsin kanssa parisen viikkoa sitten. Varaamattomana vapaana agenttina 49ersista NFL-uransa vuonna 2017 aloittanut laitahyökkääjä vietti San Franciscossa neljä kautta.

Uusi sopimus on yksivuotinen ja The Athleticin mukaan arvoltaan korkeintaan viisi miljoonaa dollaria. Tämä tarkoittanee sitä, että pohjapalkka on pienempi, ja bonuksilla on mahdollisuus ansaita enemmän.