Keskiviikkona tiedotettiin Shewarge Alenen poismenosta.
Etiopialainen maratoonari Shewarge Alene on kuollut. Kestävyysjuoksija oli kuollessaan 30-vuotias.
Alene voitti toukokuun lopulla järjestetyn Tukholman maratonin. Tapahtuma kertoi juoksijan suru-uutisesta keskiviikkona Instagram-tilillään.
– Ajatuksemme ovat hänen perheensä ja rakkaidensa luona, Tukholman maratonin julkaisussa kirjoitettiin.
Sweden Heraldin mukaan juoksijan alkaneen voida huonosti harjoitusten aikana, minkä jälkeen hänet vietiin sairaalaan, jossa hän myöhemmin kuoli. Alenen kuolinsyy ei ole tiedossa.
Toukokuussa juostu Tukholman maratonin voitto oli viimeinen virallinen kilpailu, johon etiopialainen osallistui.
Alenen ennätys maratonilla oli 2,27.26, jonka hän juoksi vuonna 2023.

























